Haluan sanoa sen, mitä kulloinkin haluan sanoa



Haluan sanoa sen, mitä kulloinkin haluan sanoa.
            Kaikki tuntuu tyhjentyvän nopeasti. Ikään kuin
riittämiin. Kuten: miksi täyttää jotain, jos se on jo valmiiksi
            tyhjä?

Haluni sanoa ei ole vuori, vaan hiekkakenttä, joka
            koostuu aika monesta hiekanjyvästä. Ikään kuin
olisin luovuttanut uskomasta elottoman potentiaaliin kasvaa
            loputtomasti.

Halu ei ole kaiken kaikkiaan monimutkainen asia.
            Kaikki tuntuu tyhjentyvän nopeasti. Ikään kuin
lasi ei olisi puolitäysi, vaan katse kohdentuisi siihen että se on
            lasi.

Se on nimenomaan lasi. Olen luovuttanut uskomasta
            lasin potentiaaliin kasvaa pelastavaksi, jäähdyttäväksi
jäätiköksi. Ikään kuin: miksi yrittää jotakin, jos se on jo valmiiksi
            tyhjä?

Haluni tehdä väitteitä ja pysyä niissä ei ole vahva.
            Kaikki tuntuu muuttuvan nopeasti. Ikään kuin
katselisin tähteä joka olisi entisellä paikallaan, mutta ei silti
            sama.

Haluan sanoa sen, mikä sattuu painamaan mieltäni.
            Koen halua ostaa vaikkapa Stockmannilta oranssin
liivin ja pukea sen päälleni. Sitten ihmiset ajattelisivat, että kannan
            vastuuta

ainakin jostain, vaikka näytänkin tältä eikä minulla
            ole hampaita. Koen halua vain hahmotella, muun
lainen ilmaisu viiltää minua kuin lasi joka ei ole ehjä vaan rikki
            näinen

lasi. Haluaisin palata ruotuun.   ß Tämä väite
            näyttäytyy nyt epäolennaisena ja valheellisena,
kuin tärisyttäisin näppäimistöni yllä kukkuroillaan täynnä ole
            vaa ve

silasia joka on kaiken lisäksi täynnä vettä ja näp
            päimistöni yllä. Hyvin vaarallisesti. Ikään kuin
en välittäisi tästä tiedostosta. Kuin rintamalinja olisi murtun
            turtunut.

Tunnen paljon. Olisi hullunkurisen hassua väittää
            että olen turtunut. Tunnen iloa ja vilpittömyyttä
niin, että voisin pakahtua niihin ja vaikka kumota tuopillisen
            happoa.

Varon nyt läikyttämästä tätä isoa tuopillista happoa
            näppäimistöni päälle, pidänhän tätä tiedostoa melko
korkeassa arvossa. Olen tähti, mutta en lasi. Minun nimeni ei ole
            Pasi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – mitä valaistumisen jälkeen?

Kuva
Valamon luostarin pelto- ja metsämaisemaa. Tämä on viimeinen osa Kerman joogaretriittiä käsittelevää blogisarjaa. Lue ensimmäinen osa täältä , toinen täältä ja kolmas täältä . "Have you ever been to a yoga retreat or meditation weekend that was so inspiring and empowering that you felt sure your life was going to change radically, only to find within days or weeks of returning home that all that extra juice had seeped away, returning you to much the same default state you had before the retreat?" – Christopher Wallis blogikirjoituksessaan energiavuodoista *** Valamon luostari Veera ja Aleksi ajoivat minut retriitiltä suoraan Valamon luostariin, joka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Kahdeksan neliön huoneeni on Valkoisessa vierasmajassa luostarialueen pellon ja metsätien laidalla. Symppis pikku luukku. On retriittiä seuraava päivä, maanantaiaamu.  En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. En meditoinut aamulla. Eikä tee mieli kirjoittaa.  Pitäisikö haluttomuus jatkaa r...
Lue lisää

Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – ensimmäinen ja toinen päivä

Kuva
Kärpäsiä teltan sisä- ja ulkokankaan välissä . Tein tämän blogisarjan merkinnät muistikirjaani Heinäveden Kerman joogaretriitillä 7.–11.7.2021. Aluksi kirjoitin muistiinpanoja osana retriitin työskentelyä, mutta pian merkinnät alkoivat elää omaa elämäänsä. Lopulta syntyi halu muokata tekstejä ja julkaista ne. Pidin muistiinpanojen järjestyksen suunnilleen ennallaan, mutta täydensin niitä mieleni mukaan. Joihinkin väleihin myös lisäilin juttuja. Blogisarja käsittelee/sivuaa ainakin seuraavia teemoja: meditaatio, jooga, omat ajatukset ja mitä niistä pitäisi ajatella, trauma, aivot, yielding, effortless effort,  todellisuuden perimmäinen luonne,  valaistuminen.  Retriitin järjestivät ystäväni Veera Koivaara ja Aleksi Rossi. Veera veti ohjelman, Aleksi teki ruuat. Sijaintina oli Kerman entinen juna-asemarakennus, jonka Veera ja Aleksi ostivat kodikseen puoli vuotta sitten. Punaista päärakennusta ympäröivät upeat kasvi-, vihannes ja kukkaistutukset. Koko retriitin ajan oli hel...
Lue lisää

KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 1

Kuva
"peruskokemus on, ettei tunteideni kohteet tunne samoin tai samassa mitassa. jotain sellaista on tulipaloissa, niihin ei oikein voi vastata, voi katsella vain ja kauhistella tai ihastella..." Moi!     Tästä alkaa uusi blogisarja, jossa keskustelen Lydia Lehtolan eli Lyytin kanssa kirjoittamisesta. Tarkemmin: keskustelemme Lyytin esikoisalbumin Meitä ei ole kutsuttu sanoituksista, niiden kirjoittamisesta ja elämästä yleensä.     Miksi? Taustoitan vähän, mutta hyppää halutessasi suoraan asiaan tuohon vähän alemmas!     Lydia on ystäväni, ja kun hän viime keväänä julkaisi Lyyti-artistinimellään esikoisalbuminsa, rakastuin siihen. Kuuntelin levyä paljon ja liikutuin kappaleiden sanoituksista, joista löysin tiheitä, taitavasti lomitettuja kerroksia ja joiden merkityksistä ja kirjoitusprosesseista halusin heti jutella Lydian kanssa perinpohjaisesti.     Jotkut ehkä jo tietävät, että RAKASTAN kirjoittamisesta puhumista. Olen tehnyt...
Lue lisää