Facebookittomuuspäiväkirja, päivä 1, maanantai

Ensimmäinen päivä ilman Facebookia, ja ensimmäinen ongelma: suurin osa blogitekstieni lukijoista tulee Facebookin kautta. Nyt - tai seuraavan viikon ajan - en voi kuin toivoa, että joku muu siellä Babylonin oravanpyörän pinnojen välissä linkittää näitä tekstejäni puolestani.

        Läksin lätkimään FB:stä, koska olin jo pitkään kokenut tyytymättömyyttä omaan Facebook-suhteeseeni. Ongelma on useimmille varmaankin tuttu, mutta luullakseni minulle keskimääräistä pahempi: Facebookista on muodostunut minulle turvapaikka, sijaistoiminto, valetodellisuus, johon pystyn pakenemaan, huijaamaan mieltäni siten, että se luulee tekevänsä jotain aktiivista, vaikka todellisuudessa se passivoituu kuin passi Tallinnan-risteilyllä.

        Sitä paitsi keskittymiskykyni on lähtötasoltaan jo ilman FB:tä tarpeeksi huono, mikä taas on erityisen ikävä asia siksi, että yritän ainakin tällä hetkellä työllistää itseni freelancerina ja ylipäätään kehittää kirjoittamistani. Ja kirjoittaminen ja lukeminen vaativat keskittymistä. Viime aikoina "työntekoni" onkin ollut senlaatuista, että heti kirjoitettuani/luettuani lauseenkin vilkaisen Facebookia. Ei niin voi elää, itsekunnioitushan siinä menee. Eikä niitä töitä tietenkään saa siihen tapaan tehtyä.

        Turhaa luulottelua myös, että voisin jotenkin mystisesti "vain olla menemättä Facebookiin niin usein". Facebookista on tullut osa minua, ei mikään paikka johon välillä "menen", vaan paikka jossa lähtökohtaisesti "olen". Perusolotilani on olla Facebookissa, istuinpa sitten MacBook Airillani yliopiston kahvilassa tai kävelinpä Pikku-Huopalahdessa iPhone taskussa. Elämäni on jo pitkään ollut jatkuvaa haaveilua pienestä punaisesta neliöstä, jonka keskellä on pieni valkoinen numero, mitä suurempi sen parempi.
        Suurin ongelma viikon FB-tauossani on, että Facebook on ihan oikeasti ja aidosti olennainen, perusteltavissa olevan tärkeä osa arkeani. Siellä solmin tapaamiseni, huollan ihmissuhteeni - eikä siinä lähtökohtaisesti edes ole minusta mitään vikaa. Olenhan 11-vuotiaasta asti tavalla tai toisella elänyt netissä (Artic, MyArtic, IRC, Messenger, Irc-Galleria). Kyse on siitä, kuinka mielekkääksi sen kokee ja kuinka pahasti sellainen asettuu muun elämän tielle.

        Miksen aiemmin lähtenyt FB:stä tai kokeillut vastaavaa taukoa? (Saamattomuuden ohella) siksi, että nyt ensimmäistä kertaa koin selvästi ja kirkkaasti, että haitat ovat sittenkin hyötyjä suurempia. Ei kai siinä sen kummempaa.

        Tähän asti, siis ensimmäisen päivän iltaan siis, lakko on tuntunut lähinnä helvetin hyvältä. Hyvin vapauttavalta. Tuntuu kuin aistit ulkomaailmalla avautuisivat. Voin kuvitella, että alkoholiriippuvuudesta selviävältä tuntuu jotenkuten tältä: että kun ongelmaan - tylsyyteen, apatiaan, melankoliaan - ei haekaan ratkaisua helpon kautta, tajuaa, kuinka jännittävältä paikalta maailma yhtäkkiä tuntuukin. 

        Jokaisena hetkenä pitää keksiä uudelleen, millä sen hetken täyttää.

        Toisaalta mieleen on tullut jo joitakin käytännöllisiä asioita, jotka olisi hyvä hoitaa Facebookissa: lähinnä ihan vaan keskustelua ystävien kanssa, joidenkin asioiden selvittämistä. Sellainen on yksinkertaisesti ylivertaisen kätevää Facebookissa. Ehkä tämän puhdistusprosessin avulla pystyn jonkin ajan kuluttua näkemään Facebookin arvon ilman, että renki käy isännäkseni. Katsotaan.

        Mutta nyt hus linkittämään tätä, siitä.