Pyöräilykypärä

Ainakin kerran päivässä hän ajatteli kypärän hankkimista. Hän ei ajatellut sitä vain pyöräillessään. Hän ajatteli sitä kaupan kassalla, raitiovaunussa ja usein sängyssä ennen kuin nukahti.

            Hän tiesi jo, millaisen pyöräilykypärän ostaisi: pyöreän ja mustan, tyylikkään. Hän oli nähnyt sellaisen pyöräilyliikkeessä kotiaan vastapäätä. Jämäkkä mattapintainen kypärä.

            Kun heidän pyöräretkensä Porvooseen lähestyi, hän sanoi miehelleen:

            - Sinne on viisikymmentä kilometriä. Muistuta minua, että ostan lauantaina molemmille kypärät.

            Pyöräilijänä hän oli hyvin varovainen. Hän ei koskaan pyöräillyt yli viittä minuuttia ilman tietoista ajatusta siitä, että pyöräily ilman kypärää oli hyvin vaarallista. Siksi hän ajoi korostetun hitaasti ja piti ennakolta silmällä kaikkia kuviteltavissa olevia vaaratilanteita: pysäköityjä autoja, jotka voisivat lähteä liikkeelle tai joiden kuskinpuoleinen ovi ehkä avautuisi juuri kun hän olisi kohdalla; jalankulkijoita, joista kukin saattoi milloin tahansa muistaa olevansa menossa väärään suuntaan ja käännähtää; muita pyöräilijöitä, joiden hän ei koskaan olettanut olevan yhtä varovaisia kuin hän - mitä pelättävää heillä nyt oli, kypärät päässään.
            Hän ajatteli, että kun Aadaa alkaisi kiinnostaa pyöräilyn opettelu, olisi hyvä voida sanoa: Äiti ja isäkin käyttävät kypärää.
            Porvoosta he eivät sentään pyöräilleet takaisin. Bussikuski rojautti pyörät tavaratilaan, ja he nukkuivat takapenkillä koko matkan, päät toisiinsa nojaten.

            Joskus hän ajatteli äitiään, joka oli käyttänyt erittäin rumaa pyöräilykypärää. Se oli ollut ruskea, silminnähden puristava ja tunkkainen. Kun äiti oli ottanut kypärän päästään ja ripustanut sen eteisen naulakkoon, se oli haissut poltetulta maidolta olohuoneeseen asti. Hän ei ollut sanonut äidille mitään.