KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 1
"peruskokemus on, ettei tunteideni kohteet tunne samoin tai samassa mitassa. jotain sellaista on tulipaloissa, niihin ei oikein voi vastata, voi katsella vain ja kauhistella tai ihastella..."
Moi!
Tästä alkaa uusi blogisarja, jossa keskustelen Lydia Lehtolan eli Lyytin kanssa kirjoittamisesta. Tarkemmin: keskustelemme Lyytin esikoisalbumin Meitä ei ole kutsuttu sanoituksista, niiden kirjoittamisesta ja elämästä yleensä.
Miksi? Taustoitan vähän, mutta hyppää halutessasi suoraan asiaan tuohon vähän alemmas!
Lydia on ystäväni, ja kun hän viime keväänä julkaisi Lyyti-artistinimellään esikoisalbuminsa, rakastuin siihen. Kuuntelin levyä paljon ja liikutuin kappaleiden sanoituksista, joista löysin tiheitä, taitavasti lomitettuja kerroksia ja joiden merkityksistä ja kirjoitusprosesseista halusin heti jutella Lydian kanssa perinpohjaisesti.
Jotkut ehkä jo tietävät, että RAKASTAN kirjoittamisesta puhumista. Olen tehnyt podcastiakin, jonka nimi on Kirjoittamisesta. Ja nyt siis halusin puhua Lydian kanssa kirjoittamisesta.
(Tuore Helsingin Sanomien henkilöjuttu Lydiasta löytyy muuten täältä.)
Ehdotin Lydialle, että tsättäilisimme Facebookin Messengerissä levyn sanoituksista ja kirjoittamisesta. Ajattelin, että pistäisimme levyn pakettiin yhden illan aikana. Mutta kun olimme viestitelleet ensimmäisestä biisistä kolme tuntia, tajusin, että levyn käsittelyssä saattaisi kestää vähän pidempään.
Lopulta projektimme ajoittui kolmen kuukauden ajalle, koronakeväälle 2020. Kuuden session aikana juttelimme yhteensä kahdenkymmenen tunnin ajan. Ainakin itse suhtauduin keskusteluun kuin hauskaan työprojektiin, jonka tarkoitus ei ollut "tuottaa" mitään.
Viestittelystä syntyvä dokumentti alkoi tuntua koko ajan arvokkaammalta. Semmoiselta, että joku muukin saattaisi haluta lukea sen. Joku, jota meidän laillamme kiinnostaa kirjoittaminen, omien aiheiden ja teemojen löytäminen, ulkopuolisuus, hylätyksi tuleminen, sanojen löytäminen kipeille kokemuksille, rakkaus, ja ehkä ihan vain se, millaista maailmassa on elää ennen kuolemaa.
Tulin aika iloiseksi juttelustamme. Koin sen syvälliseksi, opettavaiseksi ja hauskaksikin. Halusin saattaa sen ihmisten luettavaksi. Samaan aikaan tiedostin, ettei kyseessä ole mikään kriittinen journalistinen dokumentti, vaan pohjimmiltaan vain frendien jubailu. Siksi päätin herättää henkiin kuolleen blogialustani julkaistakseni keskustelun tätä kautta – Lydian luvalla tietysti.
Blogisarjassa on kuusi osaa siksi, että kukaan ei varmaan jaksa kerralla lukea 100 000 merkkiä. Ja jos julkaisen yhden osan viikossa, niin eikös tähän tule sellaista mukavaa sarjatunnelmaa?
Ai niin, yksi käytännön juttu. Minä ja Lydia kuuntelimme biisit "livenä", kumpikin kodeissamme, keskustelumme keskellä. Lukijakin saanee keskustelusta eniten irti, kun kuuntelee biisit "samaan aikaan", eli siinä kohtaa tsättäilyä kuin mekin. Pistän biisin Spotify-linkin aina oikeaan kohtaan ja lisään oheen kappaleen sanoituksen.
Kivaa, jos luet! Ja kiitos Lydia.
Erkka
Osa 1 | Ensimmäinen kappale: Tehdään tänään jotain hauskaa
18.3.2020 KLO 17.23
ERKKA
mulle sopis ottaa juttelua!
kohta
LYDIA
joo!
ERKKA
ripustan pyykit ja sitten aloitetaan tässä?
ja "katotaan mitä tapahtuu"?
LYDIA
sopii:)
ERKKA
jes
ERKKA
no niin
oletko linjoilla
LYDIA
kyllä!
ERKKA
no niin!
tervetuloa XD
puhumaan kirjoittamisesta XD
oon siis kuunnellut sun levyä jonkin verran kuten tiedät ja oon monesti kuunnellessa ajatellut että haluaisin puhua sanoituksista ja kirjoittamisesta kanssasi
heräs halu tehdä kirjoittamisesta-podcastin jaksokin
mutta koska en nyt tee sitä niin aattelin että jutellaan
sillä idealla että kuunnellaan aina tahoillamme levyltä yksi biisi kerrallaan ja sit puhutaan sanoituksista
mä voin kysellä jotain ja kertoa TULKINTOJANI tai muita ajatuksia ja kysellä kirjoittamisesta
mitään ei oo valmiina mietittynä, enkä oo nyt kuunnellu levyä ehkä viikkoon pariin
mul on myös tässä:
levy ja kansilehtinen jossa on tietty sanat : )
LYDIA
upeaa. tosi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia on herännyt. etenkin nyt, kun miullakin on jo vähän etäisyyttä tuohon levyyn ja koko projektiin!
ERKKA
joo!
sekin on jännä, kun luulisi että oot jo täysin turtunut omiin sanoituksiisi eikä ne tyyliin enää tunnu/tarkota mitään?
LYDIA
joo, etenkin kun niitä on tullut esitettyä niin paljon. toisaalta keikoilla välillä jotkut yllättävät kohdat tai biisit, jotka on laulanut sata kertaa saattaakin yhtäkkiä tuntua tosi voimakkaasti ja uudella tavalla, tai sitten tavoittaa taas juuri sen tunteen, joka on kirjoittaessa ollut. ehkä kun yleisö on siinä mukana ja tunteet jotenkin virtaa molempiin suuntiin. joskus on vaikea pysyy kasassakin niissä hetkissä.
ERKKA
tuleeks mieleen esimerkki tollasesta hetkestä? esim julkkarikeikalta :–)
(jossa siis itte olin)
LYDIA
siellä oli niitä tosi paljon. sen yleisön energian ansiosta olin varmaan läsnäolevampi ja tietoisempi jokaisesta sanasta ja liikkeestä kuin koskaan aiemmin. yleisö tuntui reagoivan jokaiseen eleeseen ja lainiin. esim se patsaidenkaatamisbiisi ("Olen matkalla kaatamaan patsaita", Erk. huom.) tuntui tosi tärkeältä, että ihmiset juuri siinä hetkessä sai oikeesti jotain voimaa siitä, ja että koko juttu on paljon minua suurempi.
toisaalta siellä oli myös paikalla ihmisiä, joihin jotkut noista biiseistä liittyy. samassa salissa tärkeitä ihmisiä eri elämänvaiheistani. niistä tunnemaisemista syntyi ristikuvana sellainen synteesinomainen merkityksen tuntu.
ERKKA
huh joo! ja patsasbiisi jäi kyl erityisesti mieleen, siinä kun jengi hoilaa sitä mukana ja on oikeesti sellanen fiilis, että lähdetään nyt kaatamaan niitä patsaita XD
kuunnellaanks eka biisi?
ai niin välihuomiona
mua koskee päähän ja mulla on varmaan korona xd
mutta eipä siinä
LYDIA
voi ei:/ !!
no sitpä on myrskynsilmä koettu?
ERKKA
jep!
mutta
nyt
tehdään jotain hauskaa
painetaan playtä samaan aikaan?
LYDIA
ok
ERKKA
mä lasken 3 2 1 0 ja ku tulee 0 ni painetaan play?
ootko valmis?
LYDIA
uskoakseni joo
ERKKA
eli
"tehdään tänään jotain hauskaa"
3
2
1
0
Tehdään tänään jotain hauskaa
tehdään tänään jotain hauskaa
mennään katsomaan tulipaloa
mennään jonnekin
minne meitä ei ole kutsuttu
paina korvasi selkääni vasten
kuulet meren joka läikkyy lavuaarin reunojen yli
väistä, tätä hiestyvää aallokkoa
ei voi mikään enää pysäyttää
juostaan kadun yli
salaisuuksien äänet askelten tahtiin
ei vilkaista taakse vaikka jotain aina jää
tänään haluun vaan kolhia polvet, nyrjäyttää jotain paikoiltaan
sytyttää syreenipensaan alla sydämen palamaan
unohtaa ikkunat auki ja alakulon pois aivastaa
jättää jälkiä niin kuin nokkosen polttamia paljaisiin sääriin
avaan simpukkasydämeni lukot
ja näytän merkkini
en enää aio varoa luottamasta suuntavaistooni
en pelkää seurauksia kun ryömin aidan ali
meillä jotka joskus kuolee
meillä ei ole aikaa norkoilla
ei enää seurata sivustakatsojana
käytän viimeiset kolikot vähän ennen sarastusta
huulet kuumat kuin hehkulamppu
joka liian pitkään on ollut päällä ketään valaisematta
tänään haluun vaan kolhia polvet, nyrjäyttää jotain paikoiltaan
sytyttää syreenipensaan alla sydämen palamaan
unohtaa ikkunat auki ja alakulon pois aivastaa
jättää jälkiä niin kuin nokkosen polttamia paljaisiin sääriin
tehdään tänään jotain hauskaa
mennään katsomaan kun poliisit pystyttää mellakka-aitoja
mennään hiuksissa auringonraitoja
suin päin toisten juhliin
selkien välistä kyynärpäät edellä
laimennetaan itkut järvivedellä
ERKKA
okei
mä voisin koota tähän tosi sekavasti jonkinlaisen ajatuskimpun:
ERKKA
okei huomaan et tulee rimakauhu ja jään jumiin kun yritän tehdä jotain koontia! XD joten ehkä sanon vain jotain pientä josta päästään ehkä liikkeelle!
musta tää biisi on mahtava eka biisi, kun siinä on sellaista julistuksenomaisuutta ja riehakkuutta. pohjalla on jokin sivullisuuden kokemus, johon puhuja päättää kuitenkin suhtautua silleen kapinamielisesti.
keskeisimmät jutut on jo ekassa säkeistössä:
"tehdään tänään jotain hauskaa
mennään katsomaan tulipaloa
mennään jonnekin
minne meitä ei ole kutsuttu"
toi tulipalo edustaa mulle jotain vaarallista ja kiellettyä, jota puhuja haluaa mennä todistamaan tai katsomaan, vaikka ei saisi.
"minne meitä ei ole kutsuttu" on jo levyn nimessä, ja se taas edustaa mulle just sitä sellasta sivullisuuden kokemusta, jota jollain tapaa tää koko levy ehkä käsittelee?
sit tykkään hirveästi tuosta, miten käytät tulipaloa ja palamista 1) sekä biisin sisällä monessa mielessä 2) koko levyn läpi menevänä toistuvana motiivina
täs biisis esim ni
se tulipalo on se juttu jota nää tyypit menee kattomaan (mulle se on jonkin pienen kaupungin tyyliin palava autiotalo, josta lapsuudessa leviää huhu ja sit lapset rientää katsomaan sitä, vaikka on kielletty!) : )
mut sit myös se mitä se puhuja haluaa tehdä
on "sytyttää syreenipensaan alla sydämen palamaan"
otan nyt hetkeks puhelimen kautta tän tsätin et saan laitettua oikean emojin:
ja tähän taas yhdistyy se, et se haluaa "unohtaa ikkunat auki"
joka on pahin asia mitä tulipalon aikana voi ihminen tehdä, jos se on omassa asunnossa
eli tää puhuja haluaa myös sydämensä palavan holtittomasti – loppuun, TUHOUTUVANKIN EHKÄ
ja myös et se jättäis jälkiä, kuin "nokkosen polttamia / paljaisiin sääriin"
sit toistuvista motiiveista puheen ollen
loppupuolella on toi "käytän viimeiset kolikot / vähän ennen sarastusta"
sekin on yks tällainen ristiviittaus tjms, Olen matkalla kaatamaan patsaita -biisiin
sellasia on paljon levyllä, ja ne sitoo tätä yhteen ja tekee sellaisen fiiliksen että asiat liittyy samaan maailmaan ja kietoutuu toisiinsa
myös lopussa puhutaan siitä, miten yks hauska asia jota vois tehdä olis mennä katsomaan "kun poliisit pystyttää mellakka-aitoja" --> tääkin on Patsas-biisin sellaista kapinallisuutta tjms
ni kai tykkään tästä siks niin paljon et tässä yhdistyy kokemus jostain rakkaudesta ja elämästä sivuun jäämisestä sellaiseen riehakkaaseen riemuun, joka välittää lopulta sellaisen fiiliksen, että elämää on kuitenkin ihan vitusti eletty ja itse biisi tuntuu syvältä ja kauniilta elämältä
ehkä siitäkin syystä, että puhujalla on tällainen kokemus:
"huulet kuumat kuin hehkulamppu
joka liian pitkään on ollut päällä
ketään valaisematta"
tai hmm, mä oon aatellu noi toisen ihmisen huulina
joihin se viimein saa yhteyden
mut ne voi olla toki sen omatkin
okei tällanen sekamelska...
thoughts? XD
LYDIA
ensinnäkin, niin loistavaa että oot löytänyt kaiken tuon, hyvin pitkälti niin kuin oon sen itsekin ajatellut!
ERKKA
: )
LYDIA
tuo on sellainen biisi, jota on vaikea selittää ja mahdoton tehdä uudestaan
tai että joihinkin aiheisiin aina palaa ja palaa, mutta tuon biisin ydintunteesta ei ole ollut tarvetta kirjoittaa sen jälkeen kun sain sen valmiiksi
ERKKA
(palaa ja palaa XD)
mikä se ydintunne sulle on?
ja mistä tää sai alkunsa
plus et tuleeks noi viittaukset muihin biiseihin missä vaiheessa prosessia?
sori jos tykitän liikaa!
LYDIA
hyviä kysymyksiä, koitan vastata parhaani mukaan!
ERKKA
(luulen myös et keretään täl kertaa ehkä käydä kaks biisiä :D)
LYDIA
tuo alku, tehdään tänään jotain hauskaa/mennään katsomaan tulipaloa, ilmestyi tajuntaani joskus kesällä 2017. tiesin että rupeen tekemään siitä biisiä. se tuntui sekä jatkolta aiempaan että jonkin uuden alulta.
vuotta aiemmin olin kirjoittanut biisin, joka pitkään kulki nimellä sytyttäjä. se kertoi pyromaanista, ja sen b-osasta tuli nykyisen "karsastus"-biisin loppuosa. karsastus taas oli aiemmin oma biisinsä, mutta ne oli syntyneet samasta aihiosta, ja yhdistin ne taas samaksi viime kesänä, kun työstin levykokonaisuutta.
joensuun keskustassa paloi yksi omakotitalo lämpimässä toukokuun illassa vuonna 2015. paloautot kulki ujeltaen miun asunnon parvekkeen alta, ja pyöräilin paikalle. tulipalon katseleminen tuntuu samaan aikaan väärältä ja upealta. pari vuotta aiemmin joensuussa oli palaneet vr:n makasiinit, ja muistaakseni siitä saatiin kiinni joku pyromaani.
karsastus-biisin aihio oli jo olemassa, kun katselin sitä omakotitalon paloa, siinä oli päähenkilö jolla oli joku iso salaisuus, ja siinä sain idean, että se kertoo pyromaanista.
oon aina kokenut oloni ulkopuoliseksi ja tapani tuntea liian isoksi ja räiskyväksi, vaikka oon purkanut tunteita pääosin päiväkirjoihin ja sit välillä joihinkin dramaattisiin viesteihin ja kirjeisiin. peruskokemus on, ettei tunteideni kohteet tunne samoin tai samassa mitassa. jotain sellaista on tulipaloissa, niihin ei oikein voi vastata, voi katsella vain ja kauhistella tai ihastella...
no mut siinä oli vasta se alku. kuitenkin, kun tuo hauskaa yhdistyi tulipaloon siinä lauseessa, se oli silloin jo viittaus olemassaolevaan biisiin, mutta myös uusi näkökulma. tässä biisissä en olisi se tulipalon sytyttäjä, vaan joku joka menee sitä katsomaan.
ERKKA
onpa kiinnostavaa kaikki
siistiä että mieleen tulee jokin alku, kuten sulla tässä, ja sitten se pysyy mukana ja pysyy ja siitä todella tulee levyn alku
ja okei joo eli siis sulla on monia tekstejä, joista osia on sit siirtyny toisiinsa ja tällasesta osin käytännöllisestä syystä niiden välille on alkanut syntyä viittauksia? toki myös harkitusti ja yhteyksillä on temaattiset syynsä, mut joo
toikin on kiinnostavaa et sulla on ollut aika tarinalliseltakin kuulostava ajatus pyromaanista, josta kirjoitat
mut, ainakin mun kokemuksessa, se "tarinallinen pääajatus" tjms on jäänyt taustalle, eikä sitä tarvitse tietää, sillä tulipalot, niiden sytyttäminen ja katsominen on emotionaalisia asioita, paljon laajempia ja merkityksellisempiä asioita kuin se että onko taustalla joku tietty tyyppi joka tekee jotain konkreettista
LYDIA
niinpä. tarinallisuuden rooli vaihtelee. tuossa hauskaa-biisissä ajattelen, että sen ytimessä on tietty asenne, asenteen muutos, että ottaa vähän niinkuin elämänsä omiin käsiinsä eikä tyydy enää odottamaan, että jotain "tapahtuu". laittaa tapahtumaan, ja ottaa ilon irti siitä mitä jo on.
keitin penne rigate -pastat tuollasiks lieriöiksi tota pitkää viestiä kirjoittaessa XD
niiden pitäis siis olla sellasia puikulaisia
ERKKA
voeh xd
vielä yks iso kysymys ja yks pieni huomio
pieni huomio: biisistä jäi mainitsematta vielä yks "ristiviittaus", eli siis lopussa puhutaan siitä, miten "mennään - - suin päin toisten juhliin selkien välistä"
niin on makeeta että tossa dropataan noi juhlat
ja seuraava biisi on siis Juhlat
joka ottaa sit oman näkökulmansa ehkä näihin samoihin teemoihin tjms
MUTTA
se kysymys
LYDIA
jep, juhlat oli myös jo olemassa kun tää hauskaa-biisi syntyi!
ERKKA
onko tällasen biisin kirjoittaminen / valmiiksi saaminen sulle sellanen prosessi, että vasta sen jälkeen alkuperäinen tunne, josta se on lähtenyt, on ikään kuin käsitelty? tyyliin, että jos/kun sulla on taustalla jokin peruskokemus ulkopuolelle jäämisestä ja siitä että oma tapa kokea on liian iso ja räiskyvä, niin aiheuttaako se että sit kirjotat siitä biisin johon oot tyytyväinen ja levytät sen ja ihmiset kuuntelee sitä ja laulat sitä ihmisille livenä – aiheuttaako se sen, että susta alkaa... tuntua erilaiselta? että pääset "yli" siitä perustunteesta? tai edes että ymmärrät itseäs paremmin tjms?
LYDIA
ah
tosi hyvä kysymys
miusta laulut on parhaimmillaan juuri jonkin asian, kokemuksen, ilmiön, tunteet tiivistymiä
kun laulu on valmis ja hyvä, se kokemus ja sen ympärillä parveilevat epämääräiset tunteet saa kiinteän muodon
ERKKA
joo
silleen "tossa se on"? että kun sitä tekstiä esim kattoo, yhtä säettä tai säkeistöä, niin kerta kerran jälkeen toteaa, et joo, tossa se on (kun sitä on muokannut ja editoinut ja pyöritellyt niin kauan, että sen SAA siihen)?
LYDIA
kyllä!
ERKKA
joo
LYDIA
ei se tarkoita, että siitä välttämättä pääsee yli, mutta sitä ei tarvii samalla tavalla vatvoa, arvuutella, pyöritellä koko aikaa
ERKKA
niin mitä se et noin sit käy, tekee sille peruskokemukselle/tunteelle, josta puhumme?
ah joo
aivan
LYDIA
ei tarvii enää miettiä, että mikä juttu tää on, vaan se on siinä se juttu!
ERKKA
se on niinku dokumenttina, eristettynä johonkin. et ainaki se on mulla hallussa ja tiedossa
joo : )
LYDIA
juuri noin<3
ERKKA
tota pitää proosassakin ihan saatanasti hakea, tuntuu että ihan samalla tavalla, mikä on outoa
oon kaks vuotta tehnyt kirjaa tietystä aiheesta/teemasta, ja kirjoittanut niin suoraan kuin osaan
mut silti se ei tunnu siltä että "tossa se on" kun luen tekstiä
jokin siinä sävyssä ja tavassa käsitellä asiaa on vaivannut
mut sit nyt oon viimein saanut käsiksen alkuun n. 20 000 merkkiä, joista tuntuu, että "tossa se on". eli hitosti vielä matkaa, mutta ainakin mulla on nyt sellanen tukeva perusta kirjalle, joka kestää aikaa ja josta tuntuu jo nyt että voin näyttää kelle tahansa ja se tajuaa siitä kyllä, että mikä se kokemus on
LYDIA
niin ja tosta vielä
se liittyy niin vahvasti identiteettiin, ja asioihin, joista itsessään tai suhteessaan maailmaan on epävarma. sit kun jonkun asian on kirjoittanut auki hyvin, sen voi laittaa arkistoonsa ja todeta, että tällainenkin puoli minussa on, ja saa olla.
silloin siitä kuihtuu häpeä ja epävarmuus.
ERKKA
mm.
LYDIA
mutta tuo toimii hyvin siltana Juhliin!
joten
Kommentit
Lähetä kommentti