KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 3
Tällä kertaa keskustelu käynnistyy levyn kansitaiteesta.
"Usein etsin biisille sellaista konseptia, että se olisi jonkun aiheen tai kokemuksen tiivistymä. Mutta tämä lähti eri suuntaan. Yritin jossain vaiheessa tehdä kappaleesta tarinallisempaa, mutta se oli keinotekoista. Vasta tajunnanvirtamaisempi assosiaatio säkeistöjen välillä tuntui orgaaniselta tavalta käsitellä noita asioita."
Heippa!
Blogisarjan kolmannessa osassa käsittelemme Lydian kanssa Meitä ei ole kutsuttu -levyn neljättä ja viidettä kappaletta, Jätin avaimet sisälle asuntoon ja Karsastusta.
Aloitamme kuitenkin puhumalla levyn kansitaiteesta ja sen yhteyksistä teoksen sisältöihin.
Ai niin, ja vertailemme myös kuvien kanssa karsastuksiamme. :)
Ja kuten aina, voit kuunnella Lyytin levyn kappaleet keskustelun lomassa samaan aikaan kuin mekin. Sanoitukset ja Spotify-linkit löytyvät sieltä mistä pitääkin.
Erkka
PS. Jos et tiedä mistä on kyse, lue täältä blogisarjan johdanto ja ensimmäinen osa ja täältä sarjan toinen osa.
2.4.2020 KLO 17.45
ERKKA
no niin!
mihinkäs jäimmekään
LYDIA
tais olla nelosraita vuorossa
ERKKA
jooo
sitä ennen
kerro hieman tuosta levyn kansikuvasta
paitsi että voisin ensin kertoa omia ajatuksiani:
LYDIA
ok!
jännittävää
ERKKA
levyn nimi on "Meitä ei ole kutsuttu". puhuttiin jo siitä, miten se liittyy tiettyyn sivullisuuden kokemukseen. ja on myös merkityksellistä, että se on nimenomaan "meitä", ikäänku että tässä kutsutaan kuuntelija mukaan siihen tunteeseen, samaistumaan/olemaan samassa veneessä. "tämä on meille, joita ei ole kutsuttu".
ERKKA
mut niin siis. kansikuvassa oot sit lavalla. esirippu (punainen, purppura?? no ei ehkä ihan) on kiinni, eli tilanne, jossa esiintyminen/esillä olo ei ole vielä alkanut. ajatus menee myös siihen, että onko esiintyminen myös asia, johon sinua, lyytiä, ei ole kutsuttu? mutta teet sen silti?
ERKKA
lisäksi katossa näkyy kattokruunu. siinä on kynttilät. joissa palaa tuli. pidän siitä, että levyllä tärkeä tuli-motiivi on myös kannessa, pienenä vihjeenä!
jep, siinä se.
LYDIA
kiitos ajatuksista! sekä nimi että tuo kansi on syntyneet/valikoituneet melko intuitiivisesti.
miulle tuossa kuvassa on olennaista ehkä sen juhlava, salonkikelpoinen tunnelma, joka on osittain ristiriidassa nimen ja sisällön kanssa. toisaalta verhot on kiinni, eikä voi tietää, onko esitys vasta alkamassa, jo päättynyt, vai oonko vain kuokkimassa tuossa lavalla. pidän myös siitä, miten tuo kristallikruunu on vähän niin kuin joku keinokuu.
lisäksi siinä on tuon pohjakuvan päällä läpinäkyvämpänä layerina toinen kuva oksistoista. halusin sillä tuoda siihen vaikutelmaa, että ollaan samaan aikaan sisällä ja ulkona. oon ottanut tuon oksistokuvan toukokuisena yönä vuosi sitten, kun takana oli 16h äänityspäivä. oltiin äänitetty riston kanssa levyn ekat sinkut (tosin silloin ei ollut vielä varmuutta kokonaisesta levystä). oli euforinen olo, kun kaikki siihen päivään liittynyt jännitys oli purkautunut, ja oltiin kaikkien odotusten vastaisesti saatu kaikki purkkiin yhdessä päivässä. se ei tietenkään näy kuvasta, mutta kuriositeettina tuli mieleen nyt.
ERKKA
oho vau!
ja joo tuo oksajuttu on hyvin toteutettu. en oo oikeestaan tietoisesti huomannut että ne on oksia, ajattelut vain että siinä on päällä jokin hämy. mutta just siinäkin mielessä hyvä kansikuva, että siitä voi huomata tuollaisen jutun, jos viettää pidempään aikaa sen kanssa.
oolrait mennäänpä nelosbiisiin!
tai kerros vielä sitä ennen
päällimmäisin tunne tähän kaikkeen korona-hommaan liittyen, kun elämme päivää 2.4.2020?
LYDIA
oon sillä tavalla aika etuoikeutettu että tää tilanne on oikeastaan vain tuonut miulle lisää omaa aikaa. olin muutenkin ajatellut pitää kevyemmän kevään ja keskittyä luoviin juttuihin, mut olin sit kuitenkin hankkinut kalenterin täyteen kaikkea sälää, joka olis pitänyt kiireisenä. nyt suurin osa siitä tippui pois, joten voin käyttää aikani silleen kuin oikeasti halusinkin. tietysti on aika kurjaa että tämmönen tilanne tipahtaa juuri kun oon julkaissut esikoislevyn ja haaveillut esim keikkamyyjän saamisesta ja jostain upeista kesäkeikoista. mutta uskon, että nuo jutut odottaa sitten tulevaisuudessa.
ERKKA
joo.
LYDIA
entä siulla?
ERKKA
no nyt on pari viikkoa ollut omaa kirjoittamista, ja on toiminut kyllä hyvin. on itse asiassa ollut hyvää aikaa. on outoa olla kotona, koska koti ei ole mulle sellainen viihtyisä paikka, vaikka täällä viihdynkin, mutta nyt siitä on pitänyt tehdä sellainen. tyyliin siivota ja kaikkea! mutta sama fiilis, että on ollut helpompi rauhoittua tekemisen äärelle tjms... ensi viikolla alkaa etäopetus laajasalon opistossa, joten saa nähdä miten menee! luulen että hyvin.
ERKKA
ai niin ja tänään heräsin remonttiporan ääneen klo 8... alakerrassa alkoi 1,5 kk kestävä remontti...
noh, voin etäopettaa onneks työhuoneella, jossa ei nyt käy muita.
mutta! taitaa olla sun vuoro tehdä countdown.
LYDIA
aivan!
no nyt lähtee
3
2
1
0
Jätin avaimet sisälle asuntoon
jätin avaimet sisälle asuntoon
mutta muistelen jotenkin
etten painanut ovea kiinni ihan kunnolla
se jäi ehkä vähän raolleen
koko päivän ajattelen ovea
en millään muista sen loksahdusta
siihen asti että pääsen kotiin,
ovi odottaa loksahtamattomana
näin suojatiellä tytön kävelevän katua
alas äitinsä kanssa
tytön taskusta putosi kiiltävä sytkäri
ja hän säpsähti huomatessaan
ja kumartuessaan sitä poimimaan
hän teeskenteli solmivansa kengännauhaa
hän piilotti sytkärin nyrkkiinsä
ja hymyili äidilleen
minä muistan, kun yritit vangita perhosen kuperien käsiesi väliin
ikään kuin siinä samalla olisit voinut vangita
sen kesän, kukoistuksen ajan
mut kun avasit nyrkkisi uudestaan
ei siellä enää mitään ollutkaan
ja mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko
mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko
mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko
mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko
jos en sano mitään, ja odotan vähän aikaa
ehkä se häipyy kuin lakanan jälki iholla
minä odotan sateessa bussia kotiin
ja ajattelen kuolemaa
jotain lämmintä hulvahtaa
tarkistan sormella helman alta,
joo niin, aa
ja kun kehätiellä tulee pimeä
pyyhin silmistä meikkiä
säärtä alas juoksee elävää verta,
taidan selvitä huomiseen
ERKKA
no niin
LYDIA
joo
ERKKA
tää on intiimi, välisoitonomainen biisi. vaikutelma tulee ehkä siitäkin, että palataan pianoon, sun "ydinsoittimeen". tällä kertaa tuli myös mieleen, että onko tässä tekstissä jotain lavarunomaisuutta? ehkä puheenomaisuus korostuu tässä biisissä erityisen paljon!
mut joo, yritän taas tykittää jotain säkeistö kerrallaan:
LYDIA
: )
ERKKA
tää alkaa arkisesta mokasta: avaimet jäi sisälle asuntoon. mutta puhujalla on toivo, että ovi ei ehkä mennyt lukkoon, eli että hän pääsisi kotiin takaisin. (eikö toisaalta ole huono asia, että ovi omaan kotiin on auki koko päivän?)
tässä on ikäänku tarinallinen asetelma (pääsikö nyt sinne asuntoon vai ei), mutta siihen ei lopulta tarjota mitään vastausta. asia jää auki ja keskeneräiseksi – samalla tavoin kuin puhujankin kokemuksessa. mulle koko tää avaimet jäi kotiin ja ovi kuitenkin ehkä auki -juttu kuvaa jonkinlaista sietämätöntä arkista epävarmuutta, joka liittyy moniin asioihin ja tietysti väistämättä myös tunne-elämään ja ihmissuhteisiin.
ERKKA
ja että biisi kertoo tollaisesta vaikeasta ja vaikeasti sanallistettavasta keskeneräisyyden tunteesta, ehkä?
toisessa säkeistössä on kuva tytöstä, joka kävelee kadulla äitinsä kanssa.
tyttö pudottaa sytkärin, hah!
tyttö säikähtää mokaansa, ei halua äidin huomaavan sytkäriä, vaan poimii sen teeskennellen kengännauhojen solmimista.
kiltti tyttö siis, joka haluaa salata äidiltään sen, että pitää jo hallussaan tulta, kaikkea sen edustamaa tuhovoimaa ja vapautta ja riehaa.
LYDIA
olipa ihanasti sanottu tuo!
ERKKA
(eli se ei halua äidin tietävän, et se röökaa.)
: )
kolmannessa säkeistössä on taas oma, itsenäinen kuvansa:
puhuja puhuttelee ihmistä, joka on yrittänyt vangita perhosen käsien väliin kuin vertauskuvana kesästä. että voisipa sen vangita. mutta nyrkkiä avatessa perhosta ei enää ollutkaan.
tässä mulle tulee fiilis, että tää biisi on ehkä kokoelma erilaisia hetkellisyyteen ja keskeneräisyyteen liittyviä tunnelmia/ajatuksia/muistoja, joita biisi ikään kuin melankolisesti esittelee, pohtii ja suree.
tässä biisissä ei muuten oo kertsiä, vaan se vain etenee, tarinallisesti mutta ei sitten kuitenkaan, koska tarinaa ei ole.
ainoa asia joka toistuu, on seuraava kohta:
"ja mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko
mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko"
se on hyvin koskettava kohta.
ERKKA
toistuessaan ja toistuessaan se tavoittaa riipaisevasti sen tunteen, kun miettii, että sanooko vai eikö sano, sanooko vai eikö.
"ja"- sana yhdistää sen tuohon edelliseen säkeistöön (ehkä) rakastetusta, joka olisi halunnut vangita kesän itselleen (eli sen hetken, heidän rakkautensa).
mitä se olisi halunnut sille sanoa? ja sanoiko? epäilen, ettei.
ERKKA
vastaus kysymykseen tulee seuraavassa säkeistössä:
"jos en sano mitään,
ja odotan vähän aikaa
ehkä se häipyy
kuin lakanan jälki iholla"
pohdinta siitä, ottaako puheeksi, päätyy siis lopputulemaan siitä, että ehkä vain odotan, että tämä tunne menee ohi. ehkä se on jotain niin hetkellistä kuin lakanan jälki iholla. joka yhdistyy kyllä aika hiton hienosti heräämiseen (ehkä toisen, vieraassa) sängyssä, ajatukseen siitä miten sieltä saatu lakananjälki on häipynyt iholta vain tunnissa parissa (vai jo nopeammin?).
tajusin muuten vasta nyt, että tuo lakanan jälki iholla on juuri se, painauma poskella tjms! olin aiemmin ajatellut sen vielä hienovaraisempana, epämääräisempänä mutta silti eroottisena "lakanan kosketuksena".
ERKKA
noh
biisi päättyy sitten bussin odotukseen pysäkillä.
puhuja on sateessa ja ajattelee mitäpäs muutakaan kuin kuolemaa.
jotain lämmintä hulvahtaa, kuukautiset alkaa. "joo niin, aa"
biisi päättyy mua ainakin askarruttaviin säkeisiin:
"säärtä alas juoksee elävää verta,
taidan selvitä huomiseen"
se että puhujalla on alkaneet kuukautiset, saa sen ajattelemaan, että se selviää huomiseen.
se että tää jää mulle jollain lailla auki, saattaa liittyä siihen, että ei-menstruoivana ihmisenä multa puuttuu jotain sävyjä ajattelustani.
joka tapauksessa tää on mulle hieno välisoitonomainen biisi, kokoelma hetkiä ja keskeneräisyyttä, eikä lainkaan vähemmän valmiimman tuntuinen kuin muutkaan biisit vaan juuri paikallaan tässä kohtaa levyä – ja ihan itsenäisenä biisinäänkin!
mitä ajatuksia mun ajatukset herättää? kerro kaikki mitä haluat tän biisin sanoituksista kertoa. : )
LYDIA
tuo sinua askarruttava loppu liittyy miulla varmaan siihen, että kun ajatuksissaan on ajautunut jonnekin, vaikka synkistelemään omaa kuolevaisuuttaan, niin joku tuollainen kehollinen juttu palauttaa tosi nopeasti tähän hetkeen. muistaa olevansa ihminen elävässä kehossa, ja kuolema tuntuu silloin loittonevan. tulee akuutti ongelma, mitä tehdä kun veri valuu bussissa. tuntuu olennaiselta tuo suuren ja abstraktin "kuoleman" sekä pienen ja konkreettisen, elossa olemiseen liittyvän kehollisen ongelman kontrasti.
ERKKA
joo!
ja se veri on nimenomaan elävää
LYDIA
mutta yleisesti oon samaa mieltä tuosta keskeneräisyydestä. noissa kaikissa säkeistöissä on myös joku sellainen sanomatta jättämisen, salaisuuksien ja peittelyn teema. tuon työnimi tais jossain vaiheessa olla salaisuusvalssi tms.
ehkä se auki jäänyt ovikin liittyy tuohon, jotain yksityistä paljastuu, jos asunnon ovi on auki.
LYDIA
tuo edustaa miulle vähän harvinaisempaa tekstityyppiä. usein etsin biisille sellaista konseptia, mistä puhuttiinkin aiemmin, että se olisi jonkun aiheen tai kokemuksen tiivistymä. mutta tää lähti eri suuntaa. yritin jossain vaiheessa tehdä tuosta tarinallisempaa, mutta se oli jotenkin keinotekoista. vasta tuollainen tajunnanvirtamaisempi assosiaatio säkeistöjen välillä tuntui orgaaniselta tavalta käsitellä noita asioita. miullakaan ei oo mitään selitystä sille, miten nuo asiat liittyy toisiinsa. ainoa kaari tuossa on että ilmeisesti tuo on jonkinlainen yhdenpäivänlaulu, jossa arkiset asiat ja havainnot sekoittuu tunteisiin ja muistoihin.
ERKKA
joo!
LYDIA
luotan kuviin, jotka puhuttelee itseäni, vaikken osaisi niitä selittää.
ERKKA
jep! "vahva sama"
tavallaan ei ole mitään turhauttavampaa kuin keskeneräisyytä käsittelevä teksti, joka tuntuu keskeneräiseltä, ja sitten kirjoittaja on, että no mutta kun se käsittelee keskeneräisyyttä! : D mutta tää ei tunnu lainkaan siltä ja on kiehtovaa miettiä, miksi.
varmaan mulle se miks tää tuntuu silti niin valmiilta ja eheältä johtuu siitä, että itsenäisinä noi säkeistöt ja kuvat ovat hyvin eheitä ja hallittuja.
niissä on aina selkeää, mistä on kyse.
ja sitten, vaikka ne tuntuvat sinänsä aavistuksen irrallisilta, ne tuntuvat juuri sopivasti liittyvän toisiinsa tunnelmaltaan/aiheiltaan, että yhdessä ne muodostavat eheän kokonaisuuden.
joka ehkä siksi saattaa kestää kuuntelua jopa pidempäänkin kuin joku toinen. koska ei tyhjene.
toi yhdenpäivänlaulu-kehys kyllä toki myös sitoo tota yhteen.
ERKKA
mentäiskö sitten karsastukseen?
LYDIA
mennään vaan!
ERKKA
mullakin karsastaa.
LYDIA
monilla meistä.
ERKKA
haluatko katsoa ja korottaa? jos pystyt
LYDIA
miullakin se on vaan yks silmä kerrallaan, että korottamaan en taida pystyy!
ERKKA
heh ok!
LYDIA
tässä karsastus niihin aikoihin, kun aloin kirjoittaa sitä biisiä. en ollu siis ite "huomannut" omaa karsastustani edes kuvista ennen kuin joskus 20v.
ERKKA
: )
LYDIA
sit se alkoi häiritä ihan sikana!
mut joo, voidaan kuunnella biisi
ERKKA
jooo
valmis?
LYDIA
jep
ERKKA
3
2
oota pitää lopettaa hetkeks
sori
menee 5–15 minuutia, tärkeä puhelu
LYDIA
ok! ei haittaa
ERKKA
noni
eräällä tuttavalla todettu just korona!
LYDIA
huh huh
ERKKA
tai siis läheisellä
LYDIA
miten hän voi?
ERKKA
no siis hyvin. tai siis 3 vkoa sitten hän jo sairasti
nyt oli enää yskää
mutta työnantaja pisti sen testiin
oli se kyl aika rankka flunssatyyppinen juttu mutta ei mitään minkä takia ois tullu mieleen mennä sairaalaan
okei mut joo
LYDIA
jes!
ERKKA
3
2
1
0!
Kuuntele kappale täältä.
Karsastus
karsastan elämää ja elämäkin minua
kaduilla kaikenlaisia ihmisiä
vastaantulijoita ja ohikulkijoita
taskussa minulla on aina pari juttua
tulitikkuaski ja sytkäri
usein hyödyllisiä ne on kumpikin
marketissa tuntuu aina liikaa katseita
tarkistan silti jos ostoskärryihin
olisi unohtunut panttikolikoita
katossa korkealla huojuvat valorivit
tänään varastan vain vähän
ja vähän varkain maksan ohipunnitut appelsiinit
karsastan elämää ja elämäkin minua
jatkan katua pitkin alavalla asfaltilla
ikkunoista näkyy sisään asuntoihin
onhan sentään kaunis päivä olla surullinen
laitakaupungilta löydän roskakatoksen
jonka sytytän ja hellää tulta katselen
unessa hän sytyttää kaiken
ja käy kaupungin korkeimman
talon katonharjalle istumaan
leviäviä lieskoja katselemaan
kuinka ne liehuvatkaan ja leiskuvatkaan
peittäen alleen kaiken väärän
ja hetkeksi unohtaa murheidensa
määrättömän määrän
mutta vain unessa
ERKKA
hmm
nyt muistui mieleen että ovatko karsastus ja katedraali ikään kuin jopa teospari tai diptyykki-henkinen juttu?
onko outoa jos käsitellään karsastusta nyt ja myöhemmin vasta joskus katedraalia?
LYDIA
ei oo outoa miusta.
ERKKA
okei!
LYDIA
en oo aatellut että juuri ne kaks kuuluis yhteen sen tiiviimmin kuin mitkään muutkaan peräkkäiset biisit tuolla levyllä.
ERKKA
okei! mulle niissä on jotain sellaista... ehkä kun katedraali jatkuu saumattomasti ihan tuotannon/miksauksenkin puolesta.
ja molemmat ovat "ka-"alkuisia XD
mutta Karsastus tosiaan:
musta on hienoa aina kun biiseissä on jokin the lause, kohta joka on se suuri tiivistys
karastuksessa se on varmaankin tämä aloitussäe:
karsastan elämää ja elämäkin minua
edellisessä se oli:
"ja mietin sanoisinko vaiko vaikenisinko"
Purppurakauppiaassa "jos annat sille nimen niin se kutistuu"
ois kiinnostava kuulla sun ajatuksia kokemuksia karsastuksesta, joita jo vähän vilautit.
kuulijahan ei toisaalta tiedä, että sulla on karsastusta, eikä toki tarvitsekaan tietää, mutta ei se nyt turhaakaan varmaan ole.
no mitä se karsastus sitten tarkoittaa tässä biisissä
LYDIA
joo, vaikka joku sytyke tuohon on tullut siitä konkreettisesta karsastuksesta, niin kyllä se on alusta asti tarkoittanut sellaista vertauskuvallisempaa
ERKKA
joo, tämä puhuja ei ihan konkreettisen karsastuksensa takia varasta kaupasta ja sytyä roskakatosta tuleen XD
LYDIA
ken tietää mikä on syy ja mikä seuraus!
ERKKA
ekassa säkeistössä puhuja toteaa karsastavansa elämää – ja myös toisinpäin. kadun vastaantulijat ja ohikulkijat näyttäytyvät tästä syystä vieraina, outoina, tuntemattomina.
tuli tulee taas mukaan. ihan niin kuin edellisen biisin kadulla nähdyllä tytölläkin, niin hänelläkin on mukana sytytysvälineet, tuhon välineet. mutta miksi tulitikkuaski JA sytkäri?
tokassa säkeistössä on päädytty markettiin. siellä "tuntuu aina liikaa katseita". katse on siis monitoroinnin, tarkkailun väline. puhuja kokee ehkä katsovansa aina väärin, ehkä tosiaan vertauskuvallisesti, olevansa sen takia ulkopuolinen ja ehkä juuri siksi jopa syrjäytynyt tai ainakin vähävarainen: hän tarkistaa ostoskärryt panttikolikoiden varalta, ja punnitsee appelsiinit vähän sinnepäin.
kolmannessa säkeistössä jatketaan matkaa kadulla. tää säe on neutraaliudessaan jotenkin aika vavahduttava: "ikkunoista näkyy sisään asuntoihin". siinä ei kuvata, MITÄ niissä näkyy – mutta ainakin mulle on selvää, että se on jotain, mistä hän jää paitsi. ehkä tavallisten ihmisten tavallista, hyväosaista tai edes tyytyväistä, turvallista elämää?
mutta: "onhan sentään kaunis päivä olla surullinen"
säkeistö päättyy siihen, että puhuja löytää laitakaupungilta roskiakatoksen, jonka sytyttää tuleen.
ja katsoo tulta, joka on "hellää". tän oman kokemuksen purkaminen tuhoksi siis lohduttaa häntä.
biisissä tapahtuu myös hieno vaihe, kun nopean pianokuvion päälle tulee jokin efektimatto, joka ainakin minusta "näyttää" ihan tulen loimulta. : )
sit biisi loppuu:
"unessa hän sytyttää kaiken": puhuja käy "kaupungin korkeimman talon katonharjalle istumaan" ja katsoo, kuinka lieskat peittävät koko kaupungin. "kaiken väärän". ja tää kaiken loputon tuhoutuminen saa hänet hetkeksi unohtamaan "murheidensa / määrättömän määrän".
mut biisi loppuu: "mutta vain unessa"
tää on aivan helvetin surullinen, lohduton biisi.
mutta ehkä myös juuri siinä totaalisessa lohduttomuudessaan ja toivottomuudessaan puhdistava. jos tuntuu tältä, niin ainakin se on tän biisin kanssa kokonaan läpitunnettu. kaikki on palanut pois.
(loppu.)
LYDIA
noniin! tosi hyvää ja tarkkaa analyysiä taas.
ERKKA
tuntuu että sanon ilmeisiä asioita mutta ehkä se on ihan ok!
LYDIA
taisinkin puhua tästä biisistä jo aika paljon silloin ekan biisin yhteydessä, kun siinäkin mainittiin se tulipalo
LYDIA
että tää teksti on tosiaan elänyt monelaisia vaiheita ja välillä jakautunut kahdeksi eri biisiksi, jotka sitten kuitenkin taas yhdistin tähän levyversioon. sieltä on jäänyt tuo, mitä pohdit äsken - miksi tulitikkuaski ja sytkäri? jossain varhaisemmassa vaiheessa sitä oli avattu enemmänkin: "tulitikun voi katsoa palavan loppuun, ja useimpina päivinä se riittää /
ja sytyttimen liekillä on huojentavan helppo saada asioita syttymään"
ERKKA
ohoo
tällaiset KARSIMISET on aina kiinnostavia
LYDIA
joo, tuo teksti oli paljon rönsyilevämpi, ja esitin sitä versiota ilman säestystä, kuin tarinankerrontaa. mutta lopulta halusin tiivistää levyversioon vain olennaisen.
ERKKA
tuo sun tarkennus tulitikun ja sytkärin eroista kuulosti tutulta, esititkö sen myös julkkarikeikalla vai mistä mä sen tunsin?
LYDIA
en julkkareissa enää, mutta aiemmilla keikoilla. tää uudempi versio syntyi viime kesänä.
muistaakseni puhuin tästä tosiaan jo aika tyhjentävästi silloin aiemmin.
ERKKA
joo!
onko muuten niin, että tuli-motiivi on näin levyn a-puolen päättyessä käytetty loppuun?
LYDIA
hmm, enpä oo aatellut tuolta kannalta. sellaista tuhoa ainakin on vielä tulossa!
sähkökatkoja, komeettoja, tulvia!
ERKKA
joo : )
LYDIA
mutta sen voisin vielä sanoa, että miulle tää on tosi tärkeä biisi sen käsittelemisessä, ettei oma ulkopuolisuuden tunteeni välttämättä koskaan tule hellittämään, eikä jotkut suurimmat toiveeni ehkä toteudu koskaan.
ERKKA
joo. ja tuo tunne onkin hyvä johdanto katedraalille, luulen.
Kommentit
Lähetä kommentti