Unissani en ole koskaan pyörätuolissa, vaan mieleni rakentuu vaille vammautumisen mahdollisuutta. Tarina saa yleensä jo alkunsa vakavasta onnettomuudesta, ja sitten jatkuu johdonmukaisesti ja kliimaksitta kohti eheytymistä. Siispä väitteeni ”tiedän miltä jalkojen käyttö tuntuu” ei ole vailla perustusta. Kiitos, olen kyllä tutustunut vastarannan kiistelijöihin joten tiedän: puolukkahilloa ei voi korvata ruusunmarjahillolla. Silti hän sanoi että minä valehtelen. Kuitenkaan en valehdellut sanoessani ”minusta tuntuu että sinä olet ainoa immeinen maailmasa joka ymmärtää minua”. Se oli totta sanomishetkellä, vaikka sille voikin ja pitääkin myöhemmin nauraa oikein mojovaa apinaurua. Loppujen lopuksihan meistä jää jäljelle vain pienin yhteinen nimittelijä. Ja hiljaisuutesi, loppujen lopuksi se sopii minulle mainiosti. Oikeastaan olemme kaikki lapsia, vaikkakaan emme maito- vaan valkohapsia. Oikeastaan ei ole muuta kuin vaan.
Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – mitä valaistumisen jälkeen?
Valamon luostarin pelto- ja metsämaisemaa. Tämä on viimeinen osa Kerman joogaretriittiä käsittelevää blogisarjaa. Lue ensimmäinen osa täältä , toinen täältä ja kolmas täältä . "Have you ever been to a yoga retreat or meditation weekend that was so inspiring and empowering that you felt sure your life was going to change radically, only to find within days or weeks of returning home that all that extra juice had seeped away, returning you to much the same default state you had before the retreat?" – Christopher Wallis blogikirjoituksessaan energiavuodoista *** Valamon luostari Veera ja Aleksi ajoivat minut retriitiltä suoraan Valamon luostariin, joka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Kahdeksan neliön huoneeni on Valkoisessa vierasmajassa luostarialueen pellon ja metsätien laidalla. Symppis pikku luukku. On retriittiä seuraava päivä, maanantaiaamu. En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. En meditoinut aamulla. Eikä tee mieli kirjoittaa. Pitäisikö haluttomuus jatkaa r...
Kommentit
Lähetä kommentti