Jarmo Papinniemestä


Jarmo Papinniemi on kuollut.

Se on kamalaa ja perseestä.

Jokaisella kirjallisella kentällä toimineella on omat henkilökohtaiset muistonsa ja kokemuksensa Papinniemestä. Useimmilla ne kantavat tietenkin paljon pidemmälle menneisyyteen ja ovat syvempiä kuin omani.

Tässä kuitenkin muutama:

Jarmo Papinniemi veti keväällä 2010 Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden kritiikkikurssia. Jarmo kertoi meille näkemyksensä siitä, miten kritiikkejä kirjoitetaan. Eräs tuolla kurssilla kirjoittamistani kritiikeistäni julkaistiin Hesarissa. Siitä se lähti.

Seuraavana vuonna Papinniemi julkaisi Parnassossa runojani.

Saman vuoden syksyllä Papinniemi kutsui koolle joukon meitä Tuli&Savun, Parnasson ja Hesarin runokriitikoita kertomaan hänelle, miten Parnasso voisi entistä paremmin reagoida nopeasti kehittyvän ja muuttuvan runokentän ilmiöihin. Hän kuunteli intohimoisen hiljaa ja nöyrästi - vailla pienintäkään häivää sellaisesta egosta, jollainen maan suurimman kirjallisuuslehden päätoimittajalla voisi olla -, kun me kerroimme hänelle paikoin kärkkääseenkin sävyyn näkemyksiämme aiheesta.

Tulen aina muistamaan Jarmon pakahtuneen turhautumisen - pelkästään positiivisessa mielessä - tuossa tapaamisessa: kun hän kerran oli hieman epävarma jostain ammattiinsa kuuluvasta aihealueesta, ei hän siinä hetkessä halunnut mitään muuta enemmän kuin oppia ja kehittyä.

Oltuani muutaman hassun vuoden mukana ns. kirjallisuuselämässä, voin vilpittömästi sanoa ajatelleeni tämän ajatuksen jo pitkän aikaa ennen Jarmon kuolemaa: hän oli avoimuudessaan, sovittelevuudessaan ja (ainakin minun sukupolvelleni) rauhallisen rennossa isällisyydessään kerrassaan perinpohjaisen ainutlaatuinen persoona. Tällä alalla nyt ei vaan ole liikaa tyyppejä, joita on niin valtavan helppo ja ilo kohdata kuin Jarmoa oli.

Pappiksen kohdalla on nyt maailmassa tyhjää.

Kuka päätoimittaa Parnassoa jatkossa?

Kyse ei ole hänen saappaidensa koosta. Kyse on siitä, että ne olivat aivan erityisen muotoiset.

Kommentit

  1. Olli4. lokakuuta 2012 klo 19.47

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Olli4. lokakuuta 2012 klo 19.50

    äSKEINEN EI TULLU LÄPI. PITI SANOA ETTÄ LOL.

    VastaaPoista
  3. Vesa Haapala4. lokakuuta 2012 klo 21.29

    Hiljaiseksi vetää. Vaikkei oltu Jarmon kanssa juuri tekemisissä (ihan pieniä kohtaamisia lukuunottamatta), muistan hänet samoilta kursseilta yliopistolta. Itse olin aloitteleva opiskelija, ja Jarmo oli jo lähdössä pois. Monta mukavaa keskustelua runoudesta ehdittiin lyriikkakurssilla käydä, ja Jarmo kirjoitti kirjallisuudenopiskelijoiden ainelehteen parodisen version Södergranin runosta, jota itse sitten kymmenisen vuotta myöhemmin analysoin 35 sivun verran väikkärissäni.

    Todella pysäyttävä hetki, kun joku ihminen jonka on tottunut näkemään pitkään jollakin paikalla häviää lopullisesti.

    VastaaPoista
  4. Erkka Mykkänen4. lokakuuta 2012 klo 23.59

    Jep. Ihmisen yllättävän poismenon jälkeen sanotaan usein, että olisinpa tuntenut hänet paremmin. Ja se on varmasti aivan vilpittömästi sanottu ja tunnettu. Mutta Jarmosta moni on sanonut, että tuntui kuin olisin tuntenut kaverin paremminkin.

    VastaaPoista
  5. jonimatti joutsijärvi11. helmikuuta 2013 klo 22.50

    + Kaunis toi vika lause.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – mitä valaistumisen jälkeen?

Kuva
Valamon luostarin pelto- ja metsämaisemaa. Tämä on viimeinen osa Kerman joogaretriittiä käsittelevää blogisarjaa. Lue ensimmäinen osa täältä , toinen täältä ja kolmas täältä . "Have you ever been to a yoga retreat or meditation weekend that was so inspiring and empowering that you felt sure your life was going to change radically, only to find within days or weeks of returning home that all that extra juice had seeped away, returning you to much the same default state you had before the retreat?" – Christopher Wallis blogikirjoituksessaan energiavuodoista *** Valamon luostari Veera ja Aleksi ajoivat minut retriitiltä suoraan Valamon luostariin, joka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Kahdeksan neliön huoneeni on Valkoisessa vierasmajassa luostarialueen pellon ja metsätien laidalla. Symppis pikku luukku. On retriittiä seuraava päivä, maanantaiaamu.  En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. En meditoinut aamulla. Eikä tee mieli kirjoittaa.  Pitäisikö haluttomuus jatkaa r...
Lue lisää

Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – ensimmäinen ja toinen päivä

Kuva
Kärpäsiä teltan sisä- ja ulkokankaan välissä . Tein tämän blogisarjan merkinnät muistikirjaani Heinäveden Kerman joogaretriitillä 7.–11.7.2021. Aluksi kirjoitin muistiinpanoja osana retriitin työskentelyä, mutta pian merkinnät alkoivat elää omaa elämäänsä. Lopulta syntyi halu muokata tekstejä ja julkaista ne. Pidin muistiinpanojen järjestyksen suunnilleen ennallaan, mutta täydensin niitä mieleni mukaan. Joihinkin väleihin myös lisäilin juttuja. Blogisarja käsittelee/sivuaa ainakin seuraavia teemoja: meditaatio, jooga, omat ajatukset ja mitä niistä pitäisi ajatella, trauma, aivot, yielding, effortless effort,  todellisuuden perimmäinen luonne,  valaistuminen.  Retriitin järjestivät ystäväni Veera Koivaara ja Aleksi Rossi. Veera veti ohjelman, Aleksi teki ruuat. Sijaintina oli Kerman entinen juna-asemarakennus, jonka Veera ja Aleksi ostivat kodikseen puoli vuotta sitten. Punaista päärakennusta ympäröivät upeat kasvi-, vihannes ja kukkaistutukset. Koko retriitin ajan oli hel...
Lue lisää

KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 1

Kuva
"peruskokemus on, ettei tunteideni kohteet tunne samoin tai samassa mitassa. jotain sellaista on tulipaloissa, niihin ei oikein voi vastata, voi katsella vain ja kauhistella tai ihastella..." Moi!     Tästä alkaa uusi blogisarja, jossa keskustelen Lydia Lehtolan eli Lyytin kanssa kirjoittamisesta. Tarkemmin: keskustelemme Lyytin esikoisalbumin Meitä ei ole kutsuttu sanoituksista, niiden kirjoittamisesta ja elämästä yleensä.     Miksi? Taustoitan vähän, mutta hyppää halutessasi suoraan asiaan tuohon vähän alemmas!     Lydia on ystäväni, ja kun hän viime keväänä julkaisi Lyyti-artistinimellään esikoisalbuminsa, rakastuin siihen. Kuuntelin levyä paljon ja liikutuin kappaleiden sanoituksista, joista löysin tiheitä, taitavasti lomitettuja kerroksia ja joiden merkityksistä ja kirjoitusprosesseista halusin heti jutella Lydian kanssa perinpohjaisesti.     Jotkut ehkä jo tietävät, että RAKASTAN kirjoittamisesta puhumista. Olen tehnyt...
Lue lisää