Luontoruno (4/5)
KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 1
"peruskokemus on, ettei tunteideni kohteet tunne samoin tai samassa mitassa. jotain sellaista on tulipaloissa, niihin ei oikein voi vastata, voi katsella vain ja kauhistella tai ihastella..." Moi! Tästä alkaa uusi blogisarja, jossa keskustelen Lydia Lehtolan eli Lyytin kanssa kirjoittamisesta. Tarkemmin: keskustelemme Lyytin esikoisalbumin Meitä ei ole kutsuttu sanoituksista, niiden kirjoittamisesta ja elämästä yleensä. Miksi? Taustoitan vähän, mutta hyppää halutessasi suoraan asiaan tuohon vähän alemmas! Lydia on ystäväni, ja kun hän viime keväänä julkaisi Lyyti-artistinimellään esikoisalbuminsa, rakastuin siihen. Kuuntelin levyä paljon ja liikutuin kappaleiden sanoituksista, joista löysin tiheitä, taitavasti lomitettuja kerroksia ja joiden merkityksistä ja kirjoitusprosesseista halusin heti jutella Lydian kanssa perinpohjaisesti. Jotkut ehkä jo tietävät, että RAKASTAN kirjoittamisesta puhumista. Olen tehnyt podcastiakin, jonka nimi on Kirjoittamisesta . J
Tuosta runosta en osaa oikein mitään sanoa, mutta luin jokin aika sitten kuvitelmiasi kirjasta Kolme maailmanloppua. Pidin niistä kovasti. Niissä oli sitä jotain, jota on vaikea määritellä, mutta joka saa jutun tuntumaan täsmälleen sellaiselta kuin sen pitää olla. Voi sanoa, etä tykästyin kirjaasi, oli ilo lukea se ja aikomus on lukea se uudemmankin kerran.
VastaaPoistaMukava kuulla! Se on niin lyhyt, että toivoakseni tekstit kestävät useammankin lukukerran.
VastaaPoista