KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, osa 4

Tässä postauksessa käsitellään Lyytin ehkä tarinallisinta kappaletta Ei pahalla. Kuvassa biisin sinkun kansi.  

"miun päiväkirjat on aina olleet haaveilun ja unelmoinnin tiloja. päiväkirjan mukana hautaan kaikki turhat toiveet. 

kuulostaa synkältä, mutta joskus se on tarpeen. haaveille voi pitää hautajaiset ja kunnioittaa niiden muistoa.

toteutumaton haave muokkaa kantajaansa yhtä paljon, kenties enemmänkin kuin toteen käyvä"

Terve taas! Pitkästä-fucking-aikaa!

    Kaikissa pitkissä projekteissa on yllättäviä taukoja. Tauot on hyvä juttu. Tauot kertoo, että hommaa ei tehdä väkisin, vaan orgaanisesti. Vähän niin kuin ihminenkään ei koko ajan tee jotain, vaan välillä se nukkuu. (Tärkeää toimintaa.)

    Lydian kanssa keskustellessa meillä tuli juuri tähän vaiheeseen kahden kuukauden tauko. Siihen ei ollut mitään erityistä syytä. Tai jos oli, se ei kaivannut sanallistamista.

    Tässä blogisarjan neljännessä osassa siirrymme Meitä ei ole kutsuttu -levyn B-puolelle. Käsittelemme kuudetta ja seitsemättä kappaletta, Katedraalia ja Ei pahalla.

    Aloitamme kuitenkin siitä, että pyydän Lydiaa näyttämään jonkun keskeneräisen tekstinpätkänsä – jotta voisin kertoa hänelle, mitä se käsittelee! Rakastan selittää toiselle ihmiselle, mitä hänen tekstinsä tarkoittaa.

    Mukavaa, jos olet lukenut aiemmat postaukset, tai edes osan niistä! Suoraan sanottuna tuntuu, ettei kukaan ole lukenut näitä. Iloitsen siis, jos kerrot, että olet, esimerkiksi kommentissa tai yksityisviestillä. Tarvitsen huomiota.

    Tälläkin kertaa voit halutessasi kuunnella Lyytin levyn kappaleet keskustelun lomassa samaan aikaan kuin mekin. Sanoitukset ja Spotify-linkit löytyvät oikeilta paikoilta.

Erkka

PS. Jos et tiedä mistä on kyse, lue täältä blogisarjan johdanto. Muut osat: yksi, kaksi ja kolme.

2.6.2020 KLO 16.39

(eli kaksi kuukautta edellisestä keskustelusta)

ERKKA

nonniin

LYDIA

nonniih

ERKKA

kerro

mikä on

kiintoisin/paras/vaivaavin säe tai säkeistö jonka olet viime aikoina kirjoittanut lauluun?

voisitko jopa paljastaa sen

voi olla keskeneräinenkin

LYDIA

oho, katotaas

oon viime viikkoina työstänyt yhtä pitkään tekeillä ollutta tekstiä kasvitieteellisen puutarhan lumpeesta, joka kukkii kahtena yönä vuodessa

ERKKA

oi joo oon kuullut hänestä

LYDIA

sen jonkinlainen kertosäe vaivaa, koska en ole varma mitä se tarkoittaa, mut oon silti melko varma että se on valmis

ERKKA

voitko näyttää sen?

voin kertoo mitä se tarkottaa!!

LYDIA

noni!

"jos onkin ollut vaikeaa

pohjamutaa, raivoa

kun lumpeenkukka aukeaa

saa puhaltaa ja toivoa"

ERKKA

noni

se tarkoittaa että

vaikka ihmissuhteet ja rakkaus on hankalia asioita joissa jutut ei usein mene oikein hyvin tai menee ehkä jopa pahastikin päin vittua, niin se ei tarkoita etteikö uusia mahdollisuuksia aina tulisi. toi lumpeenkukka on yhtä aikaa traaginen ja lohdullinen muistutus siitä, symboli sille, että vaikka kauniita asioita tapahtuu ehkä harvoin, toisaalta niitä tapahtuu myös säännöllisesti. ehkä ton laulun puhuja haluaisi kukkia useammin, mutta joutuu samaistumaan tohon lumpeenkukkaan, joka tekee niin vain harvoin. mut sentään se kukkii! säännöllisesti.

LYDIA

ihanaa<3

ainoa vaan et lumpeita ei voi puhaltaa

ERKKA

niin mutta tiedätkös

se on runoutta

LYDIA

ehkä se puhallus on jonkinlainen uloshengitys sen kukinnan äärellä

ERKKA

tosiaan, kukkiminenhan on seurausta pölyttymisestä eikö niin, eli puhaltaminen yhdistyy myös jollain tapaa toiveeseen itsekin pölyttyä / päästä osaksi pölyttymisestä tjms?

ERKKA

siinä on riittävä yhteys, joka juuri hyvän tekstin tavoin aktivoi ajattelua eikä ole liian ilmeinen, jää auki loputtomiin

puhaltaminenhan liittyy kynttilöiden puhaltamiseen

jota lapset tekee synttäreinä

kerran vuodessa

tää on varmaan jo aikuinen

sille on muodostunu tommonen rituaali, et se puhaltaa lumpeenkukan kukkiessa

LYDIA

totta, en ees miettinyt kynttilöitä!

tuo on hyvä

ERKKA

mennäänkö katedraaliin?

LYDIA

joo!

ERKKA

katoin että viimeks puhuttiin kaksi kuukautta sitten

levy on puolivälissä

LYDIA

oon unohtanut kaiken aiemman mut ehkä se ei haittaa

ERKKA

aloitetaan b-puoli jotenkin puhtaalta pöydältä, mutta jätetään sanomatta asioita jos ne tuntuu jo sanotuilta

LYDIA

tehään niin:)

ERKKA

mä laitan countdownin, oletko valmis

LYDIA

joo

ERKKA

3

2

1

0

Kuuntele kappale täältä.

Katedraali

 

yritin nukkua kunnolla,

mut näin vaan unia sähkökatkoista

 

pimeä hiertää iholla

putoan unen rajalta

 

kun kipu on hetken tauolla

on siihen vaikea uudestaan tottua

 

tietokin käy turhaksi

vain luiden päällä seisoo kaupunki

 

lähden aikaisin juhlista

tiheä pilvi otsalla

 

kaupunki tuntuu nyt omalta

kun oon sydämen särkenyt kunnolla

 

tuuli menee t-paidan alle ja huuhtelee

sitä kiveä

joka sisällä hiertää

 

ja annan

suolaveden tippua paitani helmalle

minä kasvatan

kylkiluitteni välissä kipeän helmen

 

ja kun

kiedon omat

hennot kädet

suojakseni

siitä syntyy

katedraali

ERKKA

no niin.

LYDIA

aloitatko sie?

ERKKA

aloita sä

kerro jotain tosta sanoituksesta

LYDIA

tuon tekstin b-osa ("tuuli menee t-paidan alle" jne) on sellainen kiteymä, johon oon täydellisen tyytyväinen. a-osa haki muotoaan pidempään, ja tuntuu edelleen luonnosmaiselta, mutta se ei miusta haittaa. olen esittänyt sitä keikoilla vaihtuvin fraasein, ja voisin tulevaisuudessakin pitää sitä elävänä tekstinä, ottaa aina jotain senhetkistä huolta mukaan. tärkeintä on tuo ajatus omasta kehosta ja itsestä katedraalina, pyhänä paikkana, jossa voi olla turvassa myös kaiken surun ja kivun kanssa.

ERKKA

hmm joo, tosi kiinnostavaa!

sellaista tulee nyt mieleen, että luonnosmaisuus / tyyliin sellainen meininki että on vain sekalaisia ajatuksia/havaintoja putkeen, niin siinä ei ole mitään vikaa jos sen yhdistää johonkin vankkaan. olennaista on se yhteys.

kun mietin "aloittelevia kirjoittajia" niin ehkä ongelmana voi olla just se, että hajanaisuus jää hajanaisuudeksi

tuntuu tosi mainiolta ajatukselta, että a-osa on elävä, ja voit päivittää sitä senhetkisillä huolilla!

LYDIA

joo, usein etenkin biisiteksteissä vaivaa se, ettei sinänsä hienoista hajafraaseista tunnu muodostuvan mitään kokonaisuutta, tai se teksti on jotenkin maadoittumaton. se oli vähän omakin vitsaukseni lauluntekijyyden alkuaikoina.

mutta nykyään työstän tekstiä niin kauan, että se tuntuu seisovan omillaan

ERKKA

mistä katedraali tuli?

se metafora

LYDIA

se oli ollut miulla yhdessä ihan toisessa tekstissä, jota esitin lavarunona joitakin vuosia sitten, ja se teksti tuli sitten vastaan, kun etsin levylle materiaalia vanhoista tiedostoista. muistan että kirjoitin sitä Edith Södergran -teemaiseen Käkriäiseen, jonka mottorunona oli se runo, jossa haaveillaan, että voisi "leipoa katedraaleja", siis tehdä suurta taidetta. oma versioni katedraali-metaforasta on sit Södergranin innoittamana spontaanisti kirjoittamisen hetkessä syntynyt. halusin kirjoittaa siitä, että suuret teot vaativat toimintakykyä, ja jos se on vähissä, ei voi oikein muuta kuin yrittää huolehtia itsestään.

muistan et pyysin siulta palautetta kun työstin sitä runoa

ERKKA

aa joo! no mitäs siitä jäi käteen saa olla rehellinen

LYDIA

muistan et toit hyvin esille joitakin epämääräisyyksiä, jotka vaativat tarkempaa ilmaisua!

mutta se oli ihan eri teksti siis, yhteistä oli vain tuo ajatus, että muodostaa omista käsistään katedraalin ympärilleen

ERKKA

joo!

tosta biisistä vielä

ERKKA

tuntuu, että voisin vain huomauttaa asioista joista olen jo jollain tavalla sanonut, toistuvista elementeistä: sähkökatkoista, juhlista, itkun kuvaamisesta kekseliäästi, asioista, jotka sitovat kokonaisuutta yhteen ja vievät sitä eteenpäin. biisi on musta hieno. ”kaupunki tuntuu nyt omalta / kun oon sydämen särkenyt kunnolla” särkee joka kerralla sydämen.

sellanen tulee kans mieleen, että tunnetila, jota katedraalissa kuvataan ja jota myös avasit äsken itse, on tosi luonteva pohjustus Ei pahalla -biisille, joka tulee seuraavaksi. ehkä sitä kautta, että looginen seuraus tollaisesta mielentilasta on ehkä palata lapsuusmuistoihin, koetun kivun alkusyihin?

LYDIA

joo, juuri tuollaista siltaa yritin rakentaa!

ERKKA

joo!

kuunnellaan siis se :)

do the honours if you will

LYDIA

3

2

1

0

Kuuntele kappale täältä.

Ei pahalla

suru on jäänyt takin alle kytemään

vaikka mikään ei minua pitele enää

ei pahalla enää

vaikka en silloin mitään siitä sanonut

en silti ole unohtanut

ettei minua kutsuttu

valtapiirin tytöillä

oli viidakkosilmissä läpitunkematon ilme

ja kuulin että ne varastivat tupakkaa

perheautojen hansikaslokeroista

maksoivat tuntemattomille

kaupan kulmalla lonkeroista

ja iltaisin pusikossa koulun takana

ne aloittivat elämän

minä kävelin rantaan

ja hautasin päiväkirjani hiekkaan

kompuroin silloin joka katseen perässä

lumen peittämällä kentällä

juoksin pakoon pyörrettä

yritin päästä sisään siihen huoneeseen

missä salaisuudet jaettiin

mutta ovi pysyi kii

vakavilla pojilla

oli tapana sylkäistä perään

inhon merkkinä

ja pitkillä käytävillä tuuli yltyi

kun ne huusi kuin joku eläin

ja kuiskasi korvaan että ei pahalla

mut sinuun en koskis ees rahasta

ja suvivirren jälkeen joenrannassa

ne aloittivat elämän

minä kaadoin kyynelvettä

rautatiesillalta jokeen

 

juhlasalin verhojen takana

ootin paniikissa omaa vuoroa

muistan sydänsäryn äänet pihalta

ei pahalla, jos muistan väärin

ei pahalla

ei pahalla

ei pahalla

juhlien jatkoilla

ihan keskellä kaikkea vieläkin vaikea salata

kun aamuyöllä kylmällä kadulla

hymyilet ja sanot että

ei pahalla mutta meistä ei koskaan

tule mitään sellaista juttua

paineaaltona muistini halki

se osuu samaan kohtaan

ja suljet oven

ja minä jään ulos oottamaan jotain,

jään taas ulos

kun jossain muualla elämä alkaa

ERKKA

huomaan että oon jotenkin kyllästynyt omiin havaintoihini! ne on ihan samanlaisia aina.

LYDIA

tää teksti on myös aika suora, ehkä selittää itsensä enemmän kuin moni muu!

ERKKA

ajattelin etukäteen, että koska tää on niin tarinallinen biisi, niin tää ei olisi niin sellainen josta ammentaa. mut yllätyin itse asiassa päinvastaisesti!

LYDIA

okei!!

ERKKA

mut joo:

"suru on jäänyt takin alle kytemään". en ollut aiemmin huomannut, että siis tossa puhutaan siitä edellisessä Katedraali-biisissä kylkiluiden väliin jääneestä kivestä, kipeästä helmestä, joka on yhä takin alla!

tokassa säkeistössä tulee toi levyn kantava teema, sivullisuuden kokemus, se, "ettei minua kutsuttu".

ketkä eivät ole kutsuneet? valtapiirin tytöt ja vakavat pojat. ekoista puhutaan ensimmäisessä "kertsissä", jälkimmäisistä toisessa "kertsissä" (tai b-osassa). sivullisuus liittyy siis paitsi ystäviin, myös romanttisiin kuvioihin.

tää sivullisuus on niin totaalista, että tuntuu siltä, että itse elämä jää sen takia saatana elämättä. muut aloittavat elämän, puhuja ei. ei varmaan oo suurempaa tuskaa kuin ulossulkemisen tuska tilanteista, joita ei lopulta pääse itse näkemään, vaan joutuu vain kuvittelemaan, mitä niissä huoneissa ja pusikoissa tapahtuu, joissa "salaisuudet jaetaan".

jälleen tykkään siitä miten kaikki sidostuu kaikkeen: juhlat, kyynelvesi, jota kaadetaan, hmm, muuten Pielisjokeen, näin tulkitsen! 

tässä ei oo mitään onnellista loppua. aikuisuus ei tarjoa korjaavaa kokemusta, vaan sen saman kokemuksen yhä uudelleen. jälleen kerran ovi suljetaan, ja jossain muualla alkaa elämä, josta voi itse vain haaveilla – vaikka varmaan, jos sitä pääsisi elämään, totuus salaisuuden takana paljastuisi vain banaaliksi?

LYDIA

sanopa se tiedän vasta sitten, kun pääsen salaisuuteen käsiksi

tää biisi ei tosiaan tarjoa hirveästi toivoa, mutta uskon että sitä on muissa levyn biiseissä. tää on silkkaa märehtimistä ja luulen että hyvä niin

ERKKA

joo ehdottomasti. tää biisi on hurja emotionaalinen juna joka kosahtaa seinään ja siinä se ja hyvä niin.

ERKKA

mä ajattelen ehkä, että tuollaiset salaisuudet voi selvittää kahdella tavalla. eka on tietysti se, että pääsee sinne huoneeseen ja voi retostella siellä mielensä mukaan, jolloin se sitten selviää ja hyvä niin.

mutta uskon myös, että salaisuushaaveilla on puoliintumisaika. ne ratkeaa ihan vain elämällä. vähän kuin olisi koko elämäksi pukeutunut liian tiukkaan paitaan, mutta se on onneksi sellaista materiaalia, että vuosien – tai vuosikymmenten – myötä se asettuu...

LYDIA

ihana paitavertaus! ja uskon kyllä tuohon myös. vaikka jostain jäisikin paitsi, elämä on silti aina uskomattoman täyttä.

ERKKA

: )

pari kysymystä:

ja/tai havaintoa:

mitä päiväkirjan hautaaminen hiekkaan meinaa sulle?

sit vaan sellainen havainto, että kun c-osan jälkeen biisin muut raidat jää taka-alalle ja etualalle nousee vain sä ja piano, niin se tuntuu hyvin vahvalta ja henkilökohtaiselta. ikään kuin se astuisit omalla instrumentillasi sanomaan ilman sanoja koko sen tunteen paljauden, josta toi biisi kertoo.

LYDIA

miun päiväkirjat on aina olleet haaveilun ja unelmoinnin tiloja. päiväkirjan mukana hautaan kaikki turhat toiveet.

kuulostaa synkältä, mutta joskus se on tarpeen. haaveille voi pitää hautajaiset ja kunnioittaa niiden muistoa.

toteutumaton haave muokkaa kantajaansa yhtä paljon, kenties enemmänkin kuin toteen käyvä

ERKKA

"toteutumaton haave muokkaa kantajaansa yhtä paljon, kenties enemmänkin kuin toteen käyvä"

jep. ja voisko sitä miettiä sitäkin kautta just, että jos kerran on niitä toteutumattomia haaveita niin ne olis just niitä kipeitä helmiä, mutta kumminkin vittu HELMIÄ. 

jos kantaa sisällään jotain niin vahvaa ja väkevää ja suurta, niin vaikka se on surullista ja vaikka se kokemus olisi jopa nimenomana sitä, että on jäänyt paitsi asioista ja ettei ole saanut asioita, niin se kokemus väistämättä on muodostunut joksikin, joka on pääomaa. jotain voimakasta ja suurta, jota on väistämättä kertynyt. 

ja pääomahan on tehty käytettäväksi, sijoitettavaksi. se on VALTAA.

Seuraavassa postauksessa keskustelemme Lyytin kanssa Meitä ei ole kutsuttu -levyn kahdeksannesta kappaleesta Salonkikelpoinen humala.