Merkintöjä Kerman joogaretriitiltä – kolmas päivä
Perhonen teltan sisä- ja ulkokankaan välissä.
Tämä on toinen osa Kerman joogaretriittiä käsittelevää blogisarjaa. Lue ensimmäinen osa täältä.
Kolmas päivä
Hävitin paremman kynäni jonnekin. Minulla on enää vain tämä paska, joka tekee ohuempaa jälkeä.
Veera kysyy, mikä minulle on "elossa" tänään. Mikä vetää minua puoleensa?
Kysymykset on tarkoitettu yksityisesti pohdittavaksi. Tuntuu, ettei oikein mikään ole elossa nyt. Mikään ei vedä puoleensa. Aivoissa ei yksinkertaisesti liiku mikään. Keholla ei ole minulle kerrottavaa.
Oloni on kyllä ihan hyvä, ei siinä.
***
"Attaining one's innate power, one makes the whole universe one's own", sanoo sutra numero 15.
Miten sen suomentaisi? "Kun saavuttaa sisäisen voimansa, tekee koko universumista omansa."
Kyllä. Universumi ja sen salaisuudet asuvat minussa. "Minä" on todellisuudessa koko universumi mikroversiona. Tajuan kyllä tämän ja olen siitä vilpittömästi samaa mieltä. Tällä hetkellä en tosin millään tavoin koe sitä. Ei vain jotenkin kiinnosta.
(Sutrat ovat ikään kuin sääntöjä tai aforismeja teoksesta "The Recognition Sutras: Illuminating a 1,000-Year-Old Masterpiece". Tässä sen esittelyteksti:
One thousand years ago, in the valley of Kashmir, a great Tantric master named Kshemaraja wrote his masterpiece: the Pratyabhijnahrdayam, which means “The Essence of the Recognition Philosophy”. This text was a concise primer, written to introduce spiritual seekers to the Recognition philosophy in less formally philosophical, more approachable language. What Kshemaraja created turned out to be one of the world’s great spiritual masterpieces, breathtaking in its brevity but stunning in its power. It came to be considered equivalent to scripture itself by later generations, because of its undeniable inspiration. This book expounds the subtleties of this spiritual and philosophical classic. One of the most powerful and revelatory spiritual masterpieces of world history, the Pratyabhijnahrdayam is one of the primary sources for the study and practice of nondual Tantrik Yoga, and it has never been accurately translated or fully explained until now.)
***
***
Adyashanti sanoi jossain haastattelussaan viisaasti erilaisista "viisauksista". Hän suositteli ottamaan ne strategioina oman ajattelun ja kokemusmaailman tueksi.
Yksikään viisaus ei ole – välttämättä – tarkoitettu uppoamaan sellaisenaan kokijan tajuntaan. Viisauden idea ei ole saada ihminen tajuamaan se sellaisenaan. Se on ehdotus strategiaksi: mitä jos ajattelisit asiaa näin?
Toki voi käydä myös niin, että viisaus saa ihmisen ymmärtämään jonkin sanojen takaisen todellisuuden perimmäisen tilan, ja silloin ei muuta kuin hyvä homma. Mutta jos näin ei käy, ei hätää. Viisauslausetta voi käyttää välineenä tutkiakseen, mitä se herättää – ja seurata sitten pelottomasti ja rehellisesti tuntemuksia ja ajatuksia, minne tahansa ne vievätkään.
(Jos ensimmäinen ajatus on esimerkiksi "vittu mitä paskaa", niin hienoa, seuraa sitä. Miksi ajattelet niin? Miltä tuntuu ajatella niin? Mistä vastustus johtuu? Ja jälleen, avoin mieli: vastaukset ovat sinussa eivätkä ulkopuolellasi. Ei kukaan pakota sinua päätymään tiettyyn lopputulokseen. (Tuntuuko, että pakottaa? Mistä tällainen tunne johtuu? Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla intiimisti läsnä tämän prosessin kanssa, pakenematta sitä. Kävisikö se? Okei, nyt tuntuu, että olen painostava, ja parempi kai lopettaa tähän. XD))
***
Jatkan traumaa käsittelevän "The Body Keeps the Score" -tietokirjan lukemista. Kirja herättää valtavasti ajatuksia. Kuinka paljon traumaattisia kokemuksia oikeastaan asuukaan ihmisissä, joita olen elämäni varrella kohdannut?
"Being traumatized means continuing to organize your life as if the trauma were still going on – unchanged and immutable – as every encounter or event is contaminated by the past." (The Body Keeps the Score, s. 53)
Tavallinen tapahtuma jää ihmisen muistiin narratiivina, tarinana, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Trauman luonne on taas aivan erilainen. Trauma jää mieleen "keskeneräisenä", tapahtumana, joka tallentuu vain epämääräisinä mutta samaan aikaan tarkkoina mielikuvina, aistihavaintoina. Kun ihmisen trauma aktivoituu, hänestä tuntuu kuin hän kokisi sen nyt, juuri nyt.
Jatkan traumaa käsittelevän "The Body Keeps the Score" -tietokirjan lukemista. Kirja herättää valtavasti ajatuksia. Kuinka paljon traumaattisia kokemuksia oikeastaan asuukaan ihmisissä, joita olen elämäni varrella kohdannut?
"Being traumatized means continuing to organize your life as if the trauma were still going on – unchanged and immutable – as every encounter or event is contaminated by the past." (The Body Keeps the Score, s. 53)
Tavallinen tapahtuma jää ihmisen muistiin narratiivina, tarinana, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Trauman luonne on taas aivan erilainen. Trauma jää mieleen "keskeneräisenä", tapahtumana, joka tallentuu vain epämääräisinä mutta samaan aikaan tarkkoina mielikuvina, aistihavaintoina. Kun ihmisen trauma aktivoituu, hänestä tuntuu kuin hän kokisi sen nyt, juuri nyt.
Kuin hän konkreettisesti nykyhetkessä olisi keskellä tuota trauman aiheuttanutta kamalaa tapahtumaa.
Van der Kork jatkaa, että myös silloin kun traumat eivät ole "aktiivisina", ihmisen hermosto on usein jonkinlaisessa valmiustilassa. Tämä saattaa johtaa tietynlaiseen turtuneeseen elämään, jossa ihmisellä ei ole yhteyttä omaan kokemukseensa, tunteisiinsa ja aisteihinsa.
Van der Kork jatkaa, että myös silloin kun traumat eivät ole "aktiivisina", ihmisen hermosto on usein jonkinlaisessa valmiustilassa. Tämä saattaa johtaa tietynlaiseen turtuneeseen elämään, jossa ihmisellä ei ole yhteyttä omaan kokemukseensa, tunteisiinsa ja aisteihinsa.
Ei ihme, että tällaisessa mielen ja kehon tilassa aidosti mielekkäät yhteydet toisiin ihmisiin jäävät muodostumatta, kuten traumaan jumiutuneille kai usein käy.
***
Aamumeditaatiossa rupesi naurattamaan. Mieleen tuli lause, jota minulle on läpi elämäni usein toisteltu, etenkin nuoruudessa.
"Sä ajattelet liikaa."
Lause on tuntunut typerältä ja ärsyttävältä, rehellisesti sanottuna vähän junttien puheeltakin. Ihan niin kuin voisin vain "lopettaa ajattelun".
Mutta ehkä näillä (minun näkökulmastani) ärsyttävillä tyypeillä on sittenkin ollut pointti. Ajatus vain pitäisi muotoilla jotenkin näin:
"Hei Erkka! Pyri vahvistamaan sitä puolta ajattelussasi ja kokemusmaailmassasi, joka on tekemisissä aistihavaintojen ja välittömän todellisuuskokemuksen kanssa. Nyt annat liikaa painoarvoa aivojesi loogisille toiminnoille, jotka askaroivat esimerkiksi syy-seuraus-suhteiden, menneiden tapahtumien ja tulevaisuuden skenaarioiden parissa. Jos lujittaisit kehomielesi muuta potentiaalia, kokisit todellisuuden rikkaammin, näkisit enemmän yhteyksiä asioiden välillä – sellaisia, jotka menevät sinulta ohi tarkastellessasi todellisuutta tuohon ymmärrettävään mutta kapeaan tapaasi. Ja tiedätkös: jos toimisit näin, se vaikuttaisi myös loogiseen ajatteluusi ja auttaisi monipuolistamaan kokemuskenttääsi kaiken kaikkiaan. Pyri siis etsimään tasapainoa eri ajattelu- ja kokemustapojen välillä – loogisen ja rationaalisen sekä intuitiivisen / aistillisen / kokemuksellisen. Yhteiskunta arvottaa ehkä rationaalista ajattelua muiden kokemistapojen edelle, mutta aivot itsessään eivät näin tee. Ota siis tavoitteeksesi eri ajattelu- ja kokemistapojen dynaaminen yhteistyö."
Now that I could get behind.
***
Aamumeditaatiossa rupesi naurattamaan. Mieleen tuli lause, jota minulle on läpi elämäni usein toisteltu, etenkin nuoruudessa.
"Sä ajattelet liikaa."
Lause on tuntunut typerältä ja ärsyttävältä, rehellisesti sanottuna vähän junttien puheeltakin. Ihan niin kuin voisin vain "lopettaa ajattelun".
Mutta ehkä näillä (minun näkökulmastani) ärsyttävillä tyypeillä on sittenkin ollut pointti. Ajatus vain pitäisi muotoilla jotenkin näin:
"Hei Erkka! Pyri vahvistamaan sitä puolta ajattelussasi ja kokemusmaailmassasi, joka on tekemisissä aistihavaintojen ja välittömän todellisuuskokemuksen kanssa. Nyt annat liikaa painoarvoa aivojesi loogisille toiminnoille, jotka askaroivat esimerkiksi syy-seuraus-suhteiden, menneiden tapahtumien ja tulevaisuuden skenaarioiden parissa. Jos lujittaisit kehomielesi muuta potentiaalia, kokisit todellisuuden rikkaammin, näkisit enemmän yhteyksiä asioiden välillä – sellaisia, jotka menevät sinulta ohi tarkastellessasi todellisuutta tuohon ymmärrettävään mutta kapeaan tapaasi. Ja tiedätkös: jos toimisit näin, se vaikuttaisi myös loogiseen ajatteluusi ja auttaisi monipuolistamaan kokemuskenttääsi kaiken kaikkiaan. Pyri siis etsimään tasapainoa eri ajattelu- ja kokemustapojen välillä – loogisen ja rationaalisen sekä intuitiivisen / aistillisen / kokemuksellisen. Yhteiskunta arvottaa ehkä rationaalista ajattelua muiden kokemistapojen edelle, mutta aivot itsessään eivät näin tee. Ota siis tavoitteeksesi eri ajattelu- ja kokemistapojen dynaaminen yhteistyö."
Now that I could get behind.
(Katso täältä kiehtova Ted Talk, jossa aivotutkija Jill Bolte Taylor kertoo, mitä hän oppi aivoista, havaitsemisesta ja todellisuudesta saatuaan aivoverenvuodon vasempaan aivopuoliskoonsa.)
***
Kas. Myös traumakirjasta löytyy yhteys edelliseen ajatukseen:
"Emotion is not opposed to reason; our emotions assign value to experiences and thus are the foundation of reason. Our self-experience is the product of the balance between our rational and our emotional brains. When these two systems are in balance, we 'feel like ourselves'." (The Body Keeps the Score, s. 64)
***
***
Kas. Myös traumakirjasta löytyy yhteys edelliseen ajatukseen:
"Emotion is not opposed to reason; our emotions assign value to experiences and thus are the foundation of reason. Our self-experience is the product of the balance between our rational and our emotional brains. When these two systems are in balance, we 'feel like ourselves'." (The Body Keeps the Score, s. 64)
***
Aiemmin pohdin sitä, että miksi vastauksia pitää jatkuvasti hakea itsensä sisältä. Eikö moni ongelma ratkea sillä, että vuorovaikuttaa toisten ihmisten kanssa. Että pyrkii aktiivisesti selvittämään asioita keskustelemalla.
No, sisäinen tutkiskelu ei tietysti tarkoita, että ihmisen pitäisi vain tutkiskella itseään. Ehkä idea on nimenomaan, että kun tutkiskelee itseään, pystyy yhä selkeämmin ja kirkkaammin vuorovaikuttamaan myös muiden kanssa.
Mainitsin aiemmin Christopher Wallisin blogitekstin "energiavuodoista".
"Ideally, before opening a topic of conversation we ask ourselves four questions, the so-called Four Gates of Speech: 1) is it true, this thing I want to say? 2) is it necessary or helpful to speak it? 3) have I found a loving way to say it? 4) is it the right time? (It helps to remember the four key terms: true, necessary, kind, right time). For more on this important topic, see the two chapters on 'Discipline in Speaking' in The Yoga of Discipline."
***
Millaista on kohdata ihminen tai tilanne sulautuen osaksi sitä? Taipua antamatta periksi?
Millaista on kohdata ihminen tai tilanne sulautuen osaksi sitä? Taipua antamatta periksi?
Tarkka sana tähän on yield, yielding. Sen voisi kääntää esimerkiksi "taipua", "antaa tietä".
Kehotyöskentelyssä tutkimme käsitettä maissitärkkelysseoksella.
Veera valmisti muoviastiaan seoksen vedestä ja maissitärkkelyksestä. Juuri tällaisen seoksen siksi, että sen olomuoto on poikkeuksellisen kiinnostava: astiaan muodostui ainetta, joka oli tavallaan nestemäistä, mutta tavallaan kiinteää. Seosmassa oli muutaman sentin paksuinen.
Veera valmisti muoviastiaan seoksen vedestä ja maissitärkkelyksestä. Juuri tällaisen seoksen siksi, että sen olomuoto on poikkeuksellisen kiinnostava: astiaan muodostui ainetta, joka oli tavallaan nestemäistä, mutta tavallaan kiinteää. Seosmassa oli muutaman sentin paksuinen.
Tehtävänämme oli tutkia, miten oman kämmenen saa parhaiten seoksen läpi astian pohjaan asti.
Juju oli tässä: Jos kämmenen yrittää painaa voimalla läpi, seos jähmettyy eikä anna periksi. Mutta jos kämmenen asettaa hellästi seoksen pinnalle, se alkaa pikkuhiljaa antaa periksi. Jännä kokemus.
Juju oli tässä: Jos kämmenen yrittää painaa voimalla läpi, seos jähmettyy eikä anna periksi. Mutta jos kämmenen asettaa hellästi seoksen pinnalle, se alkaa pikkuhiljaa antaa periksi. Jännä kokemus.
"Opetus" on tavallaan tämä: Se, miten seosta kohtelee, vaikuttaa siihen, miten se reagoi.
Jos yrität väkisin, ei onnistu. Jos lempeästi mutta kuitenkin määrätietoisesti, onnistut paremmin.
Tulee mieleen Adyashantin effortless effort.
Kun ajoin Yhdysvalloissa autolla, risteyksien väistökolmioissa luki "YIELD". Autoilijallehan "yield" tarkoittaa enemmän kuin pelkkää vasemmalta tulevien autojen "väistämistä". Se tarkoittaa tiettyä aktiivista mindsettiä: kun oma vuoro tulee, liikenteen joukkoon on rohjettava ajaa riittävällä nopeudella, jottei hidasta tai tuki liikennettä.
Älä tunge, mutta älä hidastelekaan.
"Yielding" asenne taitaa toimia myös sosiaalisissa tilanteissa. Kun ihminen saapuu muiden joukkoon, sulautuva asenne lienee sellainen, että hän antaa muiden energian vaikuttaa itseensä ja mukautuu siihen, ei antautuen muttei vastustaenkaan. (En tarkoita "energialla" sen kummempaa kuin ihan vain fiilistä, joka ihmisestä välittyy toisille.)
Yielding joogassa? No, kun ihminen tekee joogaharjoitusta, ei hänen tarvitse pinnistellä tuskissaan – mutta ei kannata luovuttaakaan, vaikka tuntuisi pikkaisen vaikealta. ("Tunnista ero kivun ja epämukavuuden välillä", Veera on joskus sanonut.)
"Yielding" asenne taitaa toimia myös sosiaalisissa tilanteissa. Kun ihminen saapuu muiden joukkoon, sulautuva asenne lienee sellainen, että hän antaa muiden energian vaikuttaa itseensä ja mukautuu siihen, ei antautuen muttei vastustaenkaan. (En tarkoita "energialla" sen kummempaa kuin ihan vain fiilistä, joka ihmisestä välittyy toisille.)
Yielding joogassa? No, kun ihminen tekee joogaharjoitusta, ei hänen tarvitse pinnistellä tuskissaan – mutta ei kannata luovuttaakaan, vaikka tuntuisi pikkaisen vaikealta. ("Tunnista ero kivun ja epämukavuuden välillä", Veera on joskus sanonut.)
Ja ehkä vielä – ja nyt menee korkealentoiseksi, mutta menköön: Kun ihminen asettaa kämmenensä joogamattoon, hän tekee sen tietoisena siitä, että on samaan aikaan yhteydessä joogamattoon, sen tekstuuriin vasten kämmenten tekstuuria (aika intiimiä oikeastaan), mutta myös koko maapalloon ja, no, universumiin! Miltä tietoisuus tästä tavattoman monipuolisesta yhteyksien verkostosta tuntuu kehossa ja kenties vaikuttaa tapaan tehdä sinänsä yksinkertaista joogaharjoitusta? Millaista on olla kehossa niin, että sulautuu osaksi mattoa, ympäröivää huonetta, maapalloa ja tavallaan koko universumia?
Ideana ei ole mitenkään mystisesti "henkistyä" ja valaistua tämän ajatuksen äärellä. Ideana on ehkä vain tutkia todellisuuden luonnetta tällaisen strategian välityksellä.
Miksi? Koska mitä muuta meillä on kuin kehomme ja mielemme, tämä kehomielemme, jota tietoisuus asuttaa? Miksi emme kokeilisi tarkastella todellisuutta tällä tavoin?
Enkä sitä paitsi oikein tiedä, miksi haluan laittaa tänne jotain "korkealentoisuus"-disclaimereita. En koe pohtivani erityisen outoja asioita, vaan ihan fiksuja todellisuutta koskevia juttuja. Mutta jos ne tuntuvat tämän blogitekstin lukijasta liian korkealentoisilta, niin ehkä niihin tosiaan voi suhtautua Adyashantin hengessä strategioina?
Kysymyksinä, ei vastauksina.
***
Ah, löysin paremman kynäni! Ihanaa paksua tekstiä mmmmmm.
***
Vielä pari näkökulmaa yieldingiin.
Mitä yielding tarkoittaa kirjoittajalle? Ehkä sitä, että kun kirjoittaja kirjoittaa, hän ei kirjoita hampaat irvessä "hyvää tekstiä", vaan antautuu tilanteelle, joka kulloinkin on käsillä. Se voi tarkoittaa syvää huokaisua sen äärellä, että nyt ei vain tunnu lähtevän. Ja mitä sitten? Ehkä kirjoittaja, huokaistuaan, päättää rauhallisin mielin sanoa sen, mitä on sanottava. Hän sulautuu tilanteeseen, ei taistele sitä vastaan, muttei luovutakaan.
Entä millainen on yielding asennoituminen, kun tapaa ystävää?
Kuvitellaan, että ystävä tulee tapaamiseen selvästi ahdistuneena. Ehkä hyvä tapa kohdata hänet olisi tietyllä tapaa ottaa vastaan ystävän energia, antaa sille tilaa. Niin voi tehdä ihan yleisellä olemisen tavalla, eleillä, asennoilla ja tietysti vaikka kysymällä tunnustelevia kysymyksiä. Näin ystävä, joka tulee tilanteeseen vahvalla energialla, saa tilaisuuden sulauttaa energiansa toisen energiaan sen sijaan, että se kohtaisi vastustusta. Näin kaksi energiaa voivat sulautua yhteen ja muuttua joksikin muuksi, todennäköiseksi mielekkäämmäksi meiningiksi.
Entä millainen on yielding asennoituminen, kun tapaa ystävää?
Kuvitellaan, että ystävä tulee tapaamiseen selvästi ahdistuneena. Ehkä hyvä tapa kohdata hänet olisi tietyllä tapaa ottaa vastaan ystävän energia, antaa sille tilaa. Niin voi tehdä ihan yleisellä olemisen tavalla, eleillä, asennoilla ja tietysti vaikka kysymällä tunnustelevia kysymyksiä. Näin ystävä, joka tulee tilanteeseen vahvalla energialla, saa tilaisuuden sulauttaa energiansa toisen energiaan sen sijaan, että se kohtaisi vastustusta. Näin kaksi energiaa voivat sulautua yhteen ja muuttua joksikin muuksi, todennäköiseksi mielekkäämmäksi meiningiksi.
Konkreettisesti tämä voisi ilmetä esim. siten, että ystävä rentoutuisi ja kysyisi, että "no mutta mitäs sulle kuuluu" – ja kun hän kerran olisi saanut oman energiansa sulautettua, ystävä olisi myös aidosti vastaanottavainen vastaukselle.
Myös vaikkapa puu voi olla ”yielding". On syynsä sille, miksi puu taipuu paljonkin, mutta ei katkea.
Myös vaikkapa puu voi olla ”yielding". On syynsä sille, miksi puu taipuu paljonkin, mutta ei katkea.
***
Traumakirja vahvistaa omaa kokemustani siitä, että jotkut inhimilliset ongelmat vain ovat sellaisia, etteivät ne mene miksikään siitä, että niistä puhuu. Moni fiksu tyyppi voi jauhaa vuosikausia terapiassa samoja juttuja, mutta ei pääse niiden kanssa eteenpäin.
Traumakirja vahvistaa omaa kokemustani siitä, että jotkut inhimilliset ongelmat vain ovat sellaisia, etteivät ne mene miksikään siitä, että niistä puhuu. Moni fiksu tyyppi voi jauhaa vuosikausia terapiassa samoja juttuja, mutta ei pääse niiden kanssa eteenpäin.
Tavallaan ilmeinen asia, mutta onko sittenkään: On hyvin eri asia tiedostaa jokin asia järjellä kuin ymmärtää se kokemuksellisesti.
"Psychologists usually try to help people use insight and understanding to manage their behaviour. However, neuroscience research shows that very few psychological problems are the results of defects in understanding; most originate in pressures from deeper regions in the brain that drive our preception and attention. When the alarm bell of the emotional brain keeps signaling that you are in danger, no amount of insight will silence it." (The Body Keeps the Score, s. 64)
***
Ajatukset ovat työkaluja, eivät totuuksia.
Todellisuuden luonne on nonverbaalinen.
Tantran käsitteitä:
vikalpa = tarina, narratiivi
samskara = kokemuksen jättämä jälki
***
"Kaikki on yhtä."
Tämä klassisen tantrisen joogafilosofian – ja monen monen muunkin ideologian ja uskonnon – lause on minusta totta.
"Psychologists usually try to help people use insight and understanding to manage their behaviour. However, neuroscience research shows that very few psychological problems are the results of defects in understanding; most originate in pressures from deeper regions in the brain that drive our preception and attention. When the alarm bell of the emotional brain keeps signaling that you are in danger, no amount of insight will silence it." (The Body Keeps the Score, s. 64)
***
Ajatukset ovat työkaluja, eivät totuuksia.
Todellisuuden luonne on nonverbaalinen.
Tantran käsitteitä:
vikalpa = tarina, narratiivi
samskara = kokemuksen jättämä jälki
***
"Kaikki on yhtä."
Tämä klassisen tantrisen joogafilosofian – ja monen monen muunkin ideologian ja uskonnon – lause on minusta totta.
Ihminen, minä, ei tosiasiassa ole erillinen muusta todellisuudesta. Ihminen on erottamaton osa sitä.
Tästä tosiasiasta on kuitenkin hankala saada kiinni, sillä mielemme rakentunut nimenomaan näkemään itsensä erillisenä muusta todellisuudesta. Tämä siksi, että se auttaa ihmistä biologisessa/evolutiivisessa mielessä selviytymään. Tragedia on siinä, että sama erillisyyden kokemus estää häntä kokemaan suurinta, perimmäisintä yhteyttä todellisuuden kanssa.
Veera tarjosi aiheeseen hauskan havainnollistuksen. Se on epäilemättä hyvin vanha ja klassinen vertaus, jonka tarkoitus on auttaa ymmärtämään, miten oikeasti ei ole mitään yksittäisiä asioita, kuten vaikkapa nyt banaania, puuta tai Erkkaa.
Veeran esimerkki oli veteen hetkeksi ilmestyvä pyörre. Pyörteen voi havaita ja nimetä, mutta ei kukaan ajattele, että pyörre olisi vedestä irrallinen asia. Käytämme hetkellisestä ilmiöstä nimitystä pyörre sen aikaa kuin se on olemassa – käsitteellistämme sen – mutta samaan aikaan tajuamme kirkkaasti, että se on muodostunut vedestä, jonka osa se on paljon enemmän kuin... oma, erillinen itsensä.
Ja edelleen. Eikö sama logiikka päde esimerkiksi koivuun? Myös koivu syntyy ympäristöstään, käy läpi tietyn kasvun kaaren, kunnes katoaa jälleen osaksi ympäristöään.
Jos koivun koko elonkaaren laittaa nopeutuskuvaan, jossa koko syntymän, kasvun ja kuoleman prosessi kestäisi 10 sekuntia – mikä erottaa sen vedessä näkyvästä pyörteestä?
Pelkkä aikaskaalan muutos saa tajuamaan, että puu on tismalleen samanlainen ympäristöstä erottamaton osa kuin veteen ilmestyvä pyörrekin.
Ja edelleen. Tietysti:
Pelkkä aikaskaalan muutos saa tajuamaan, että puu on tismalleen samanlainen ympäristöstä erottamaton osa kuin veteen ilmestyvä pyörrekin.
Ja edelleen. Tietysti:
Mikä ihmisen erottaa koivusta tai pyörteestä?
Myös ihminen syntyy ympäristöstään, pienistä soluista, jotka alkavat jakaantua. Ihminen kasvaa ja kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta lahoaa ja sulautuu ympäristöönsä.
Jälleen: kuvittele ihmisen 80 vuoden elämä kymmenen sekuntia kestävässä nopeutuskuvassa.
Mikä ero koivuun? Mikä pyörteeseen?
Pakko sanoa, että minulle vertaus ei ole mikään "kiinnostava ajatusleikki". Minulle se on yksinkertaisesti syvällinen totuus todellisuuden luonteesta, joka osoittaa, miten virheellisesti joka päivä, hetki hetkeltä, tätä maailmaa katsonkaan.
Ja siis! On ihan okei ja ymmärrettävää katsoa maailmaa virheellisesti. Se on tietysti tarpeellistakin, koska muuten en tyyliin hankkisi ruokaa ja kuolisin. Mutta jotain tästä "laajemmasta tietoisuudesta" olisi hyvä varmaan suodattua arkeenkin?
***
Kirjoitin aiemmin, että todellisuuden luonne on nonverbaalinen. Sitä tosissaan sietää pohtia.
Näin Adyashanti kirjoittaa aiheesta kirjassaan "Falling into Grace":
"The great spiritual teacher Krishnamurti once said, 'When you teach a child that a bird is named 'bird,' the child will never see the bird again.' What they’ll see is the word 'bird.' That’s what they’ll see and feel, and when they look up in the sky and see that strange, winged being take flight, they’ll forget that what is actually there is a great mystery. They’ll forget that they really don’t know what it is. They’ll forget that the thing flying through the sky is the beyond all words, that it’s an expression of the immensity of life. It’s actually an extraordinary and wondrous thing that flies through the sky. But as soon as we name it, we think we know what it is. We see 'bird,' and we almost discount it. A 'bird,' 'cat,' 'dog,' 'human,' 'cup,' 'chair,' 'house,' 'forest'–all of these things have been given names, and all of these things lose some of their natural aliveness once we name them. Of course we need to learn these names and form concepts around them, but if we start to believe that these names and all of the concepts we form around them are real, then we’ve begun the journey of becoming entranced by the world of ideas."
(Pidempi ote kirjasta täällä.)
***
Veera kertoo, että Philip Shepherd on käsittellyt puita ja pyörteitä kirjassaan "Radical Wholeness".
***
Trauma syntyy silloin, kun ihminen (tai eläin) kohtaa tilanteen, joka aktivoi hänen hälytysjärjestelmänsä, mutta toimiminen tilanteen ratkaisemiseksi ei ole mahdollista. Tilanne jää tällöin ikään kuin elämään kehomieleen "keskeneräisenä".
Kun jokin tilanne myöhemmin sitten laukaisee trauman – vaikka nyt ilotulitteet sotaveteraanille tai inhottava lähestyminen ihmiselle joka on kokenut seksuaalista väkivaltaa – ihminen kokee trauman kuin se tapahtuisi nyt.
Tavalliset muistot muokkautuvat ajan myötä mielessä tarinoiksi, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Traumat taas varastoituvat kehoon ja mieleen eri tavoin, enemmänkin välähdyksenomaisiksi kuviksi, ääniksi ja tuoksuiksi, eräänlaiseksi "tarkaksi kaaokseksi" (oma sanallistukseni). Kun trauma aktivoituu, ihminen kokee tuon tarkan kaaoksen kuin siihen ei olisi mitään ajallista etäisyyttä. Tämä näkyy aivoissa ihan konkreettisesti siten, että trauma koetaan aivojen osassa, joka ei tunnista sitä menneisyyden tapahtumaksi, vaan joksikin, joka tapahtuu juuri nyt.
Van der Kork väittää, että tätä trauman kokonaisluonetta ei kunnolla ymmärretä trauman hoidossa. Yksi tapa auttaa traumapotilaita olisi ilmeisesti luoda turvalliset olosuhteet, joissa trauma voi aktivoitua, mutta että henkilö saa sen yhteydessä mahdollisuuden kokea aktiivista toimijuutta. Tällöin trauman aiheuttamiin reaktioihin syntyy koko kehossa ja mielessä syntyviä kokemuksellisia yhteyksiä, niin, että traumaan jättämään jälkeen alkaa pikkuhiljaa muodostua kauhistuttavan sijaan turvallisia tunneyhteyksiä.
***
Miten kaivat kuoppaasi?
Aika kiva ajatus: Kun perehtyy mihin tahansa universaaliin hengelliseen traditioon, se on kuin kaivaisi kuoppaa kohti totuutta.
Ei ole väliä, mitä kuoppaa kaivaa, sillä totuus siellä pohjalla kuitenkin odottaa.
Mutta! There's a twist.
Veera kertoo, että Philip Shepherd on käsittellyt puita ja pyörteitä kirjassaan "Radical Wholeness".
***
Trauma syntyy silloin, kun ihminen (tai eläin) kohtaa tilanteen, joka aktivoi hänen hälytysjärjestelmänsä, mutta toimiminen tilanteen ratkaisemiseksi ei ole mahdollista. Tilanne jää tällöin ikään kuin elämään kehomieleen "keskeneräisenä".
Kun jokin tilanne myöhemmin sitten laukaisee trauman – vaikka nyt ilotulitteet sotaveteraanille tai inhottava lähestyminen ihmiselle joka on kokenut seksuaalista väkivaltaa – ihminen kokee trauman kuin se tapahtuisi nyt.
Tavalliset muistot muokkautuvat ajan myötä mielessä tarinoiksi, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Traumat taas varastoituvat kehoon ja mieleen eri tavoin, enemmänkin välähdyksenomaisiksi kuviksi, ääniksi ja tuoksuiksi, eräänlaiseksi "tarkaksi kaaokseksi" (oma sanallistukseni). Kun trauma aktivoituu, ihminen kokee tuon tarkan kaaoksen kuin siihen ei olisi mitään ajallista etäisyyttä. Tämä näkyy aivoissa ihan konkreettisesti siten, että trauma koetaan aivojen osassa, joka ei tunnista sitä menneisyyden tapahtumaksi, vaan joksikin, joka tapahtuu juuri nyt.
Van der Kork väittää, että tätä trauman kokonaisluonetta ei kunnolla ymmärretä trauman hoidossa. Yksi tapa auttaa traumapotilaita olisi ilmeisesti luoda turvalliset olosuhteet, joissa trauma voi aktivoitua, mutta että henkilö saa sen yhteydessä mahdollisuuden kokea aktiivista toimijuutta. Tällöin trauman aiheuttamiin reaktioihin syntyy koko kehossa ja mielessä syntyviä kokemuksellisia yhteyksiä, niin, että traumaan jättämään jälkeen alkaa pikkuhiljaa muodostua kauhistuttavan sijaan turvallisia tunneyhteyksiä.
***
Miten kaivat kuoppaasi?
Aika kiva ajatus: Kun perehtyy mihin tahansa universaaliin hengelliseen traditioon, se on kuin kaivaisi kuoppaa kohti totuutta.
Ei ole väliä, mitä kuoppaa kaivaa, sillä totuus siellä pohjalla kuitenkin odottaa.
Mutta! There's a twist.
Jos penkoo pinnallisesti monia eri kuoppia, ei koskaan pääse riittävän syvälle. Siksi olisi hyvä valita joku kuoppa, jonka kaivamiseen sitoutuu – ja kaivaa sitä sitten mahdollisimman syvälle.
Muuten päätyy olemaan tyyppi, joka harrastaa eri uskontoja ja ideologioita viikon pari, ja vaihtaa niitä fiiliksen mukaan kuin vaatteita. Sellainen ei johda kohti totuutta, vaan palvelee pikemminkin kevyttä elämyshakuisuutta ja sosiaalisen identiteetin rakennusta.
Pakko myöntää, että kuoppa-vertaus osittain kolahtaa minuun. Olen juuri sellainen tyyppi, joka ei sitoudu mihinkään traditioon, vaan penkoo mieluusti kaikkialta. Koen sen johtuvan siitä, että yksikään tietty traditio ei koskaan tunnu riittävän puhuttelevalta, että haluaisin "hurahtaa" siihen.
Pakko myöntää, että kuoppa-vertaus osittain kolahtaa minuun. Olen juuri sellainen tyyppi, joka ei sitoudu mihinkään traditioon, vaan penkoo mieluusti kaikkialta. Koen sen johtuvan siitä, että yksikään tietty traditio ei koskaan tunnu riittävän puhuttelevalta, että haluaisin "hurahtaa" siihen.
Rehellisesti sanoen ajattelen ehkä jopa olevani eräänlainen "viisas ulkopuolinen", joka ei tarvitse traditioihin sitoutumista päästäkseen totuuden jäljille. Ajattelen, että se on osoitus selvänäköisyydestäni: olen uteliais ja avoin kaikelle, mutten kiinnity mihinkään.
Onko tämä ongelma?
Ja: päteekö kuoppa-vertaus sittenkään? Mitä, jos samaa kuoppaa voi kaivaa eri traditioiden avulla aina vain syvemmälle ja syvemmälle? Joo, ehkä se on minun juttuni! Ainakin vielä tällä hetkellä haluan uskoa niin.
Mutta äh, toisaalta: ehkä viisain tie olisi syventyä yhteen traditioon ilman että kiinnittyy siihen liikaa? Kyllä, sitä varmasti todellinen viisaus.
On tämä saatana työmaa.
***
***
Kuoppa-vertauksesta tuli mieleen ilmiöoppiminen ja Rooman historia.
Viimeisen vuoden aikana olen kausittain opiskellut antiikin Roomaa. Osaan keisarit Augustuksesta Commodukseen, ja tiedän, mitä ja milloin olivat puunilaissodat. Mieleeni on jäänyt, milloin Rooman rajat olivat laajimmillaan (117) ja kuinka leveitä postiverkoston mahdollistavat tiet olivat (viisi metriä, niin että postikärryt mahtuivat kulkemaan rinnakkain vastakkaisiin suuntiin).
Koulussa en innostunut historiasta. Se johtui kai ihan siitä, etten nähnyt menneiden tapahtumien yhteyttä tuntemaani todellisuuteen. Historia oli "tylsää".
Nykyään Roomasta oppiminen stimuloi ajatteluani ja tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Esimerkki: Rooman valtakunnalle ominainen jännite senaatin ja keisarin vallan välillä herättää ajatuksia nykyajan politiikasta. Kun luen narsistisesta Caligulasta, mietin Trumpia ja niin edelleen.
Kun luen akvedukteista eli Rooman vesijohtojärjestelmästä, innostun jopa fysiikasta, josta en myöskään pitänyt koulussa. Miten roomalaiset saivat veden kulkemaan ylöspäin syvän laakson rinnettä? (Lyijyputkia pitkin, joihin muodostui korkeuseron aiheuttama vedenpaine.)
Miksi olen innostunut juuri Rooman historiasta? Sillä ei periaatteessa ole väliä. Olennaista on, että kun mihin tahansa isoon kokonaisuuteen perehtyy syvällisesti, se opettaa tavallaan kaikesta.
Eli pointtini: Jos on asiantuntija jossain, on asiantuntija kaikessa, sillä ilmiöiden rakenteet ovat pohjimmiltaan keskenään samanlaisia.
Antiikin Rooman opiskelu on minun tapani kaivaa kuoppaa nimeltä ihmisen historia.
***
"Our culture teaches us to focus on personal uniqueness, but at a deeper level we barely exist as individual organisms. Our brains are built to help us function as members of a tribe. - - Most of our energy is devoted to connecting with others."
– The Body Keeps the Score, s. 80
***
Tällaisilla retriiteillä toistuu aina tuttu kaava.
Ensin vastustus.
Antiikin Rooman opiskelu on minun tapani kaivaa kuoppaa nimeltä ihmisen historia.
***
"Our culture teaches us to focus on personal uniqueness, but at a deeper level we barely exist as individual organisms. Our brains are built to help us function as members of a tribe. - - Most of our energy is devoted to connecting with others."
– The Body Keeps the Score, s. 80
***
Tällaisilla retriiteillä toistuu aina tuttu kaava.
Ensin vastustus.
Vastustusta seuraa nopealla liekillä palava innostus – joka myös sammuu pian. Sitä seuraa lässähdys.
Tällä hetkellä tuntuu, että jo ensimmäisenä kokonaisena päivänä sain suurimmat "kiksini". Sen jälkeen tietty jännite taittui. En ole enää niin kiinnostunut syventämään harjoitustani, tuomaan sitä retriitin jälkeen osaksi jokapäiväisestä elämääni. Siitä huolimatta, että eilen tuntui, että haluaisin tyyliin viettää seuraavat puoli vuotta joogaten ja meditoiden ja puhelin suljettuna.
Kirjoittamisesta-podcastissa kuvasin somea kuin rei'iksi soutuveneessä. Soutaminen on yhteen asiaan keskittymistä, mutta some laittaa veneen vuotamaan. Pieniä reikiä on jatkuvasti tukittava. Somen ja muiden arkisten "vuotavien kohtien" poistaminen auttaa keskittymään.
Retriitillä olen pitänyt puhelinta kiinni, ja se on tuntunut mahtavalta. Tunnen jo kuitenkin somen kutsun.
Tänään Veera puhui meille "energy leakeistä", jotka estävät meitä keskittämästä energiaamme olennaiseen.
Energiavuotoja ovat: 1) Exhaustion due to overdoing/multitasking 2) Dis-ease of the physical body 3) Excess emotional reactivity 4) Losing contact with natural Presence through thought/fantasy/reverie 5) Strongly held beliefs or opinions 6) Unclear relationships / unclear boundaries 7) Unconscious speech / excessive speech / gossip.
Christopher Wallis kirjoittaa energiavuodoista pidemmin loistavassa blogikirjoituksessaan "Understanding energy leaks; or, Seven Ways to keep your Mojo".
Tällä hetkellä tuntuu tältä: ei minun tarvitse vetäytyä loppuelämäksi luolaan tai tehdä mitään muutakaan dramaattista elämänmuutosta. Ehkä riittää, että olen vain entistä tietoisempi energiavuodoista ja toimin useammin ja tomerammin niiden tukkimiseksi.
Ainakin se on askel eteenpäin.
(Kohti mitä? Luolaa?)
***
"Be patient toward all that is unsolved in your heart and try to love the questions themselves. Live the questions now. Perhaps you will gradually, without noticing it, live along some distant day into the answer."
– Rainer Maria Rilke (Letters to a Young Poet)
Kommentit
Lähetä kommentti